Kaksin aina kaunihimpi.

Viime torstaina sää yllätti meidät kylmään tuuleen ja sateeseen tottuneet talvihorrostelijat: lunta tuprutti taivaan täydeltä. Isoja, paksuja lumihiutaleita tulvi taivaalta tasaiseen tahtiin. Jos takana ei olisi ollut seitsemän tunnin koulupäivä eikä minulla olisi ollut järkyttävää päänsärkyä tai nälkää, niin olisin ottanut kameran ja viettänyt muutaman tovin ihaillen Glasgown hetkellistä talven ihmemaata.

Joten sen sijaan, että saisitte nauttia minun ottamistani kuvista, laitankin muiden ottamia kuvia Glasgown spesiaalipäivistä:









Näinpä.

Olen myös unohtanut kertoa uusista kämppiksistäni. Tajusin muuten tässä ettei olla otettu vielä mitään yhteiskuvaa. Pitää muuttaa asia huomenna.

Näin! Eli, ranskalaisia on tosiaan nyt kolme kappaletta. Luc on puoliksi britti ja puhuu englantia silleen hyvin, sitä on aika hämmentävää kuunnella, kun tyyppi kuitenkin omistaa jonkinlaisen ranska-aksentin. Mukava, huumorintajuinen veikko. Nauraa paljon! Manon ja Chloé ovat molemmat vähän hiljaisempia, mutta puhuvat kuitenkin ja yrittävät tutustua sen mitä nyt uskaltavat vieraan kielen viidakossa. Symppisranskikset sain tänne, olen todella tyytyväinen ♥

Lisäksi kanssamme majailevat Ryan Kaliforniasta ja Ingrid Örebrusta läheltä Tukholmaa. Ryan on kaverillinen, osaa small-talkin salat ja - parasta kaikista - puhuu amerikkaa! Muutenkin olen törmännyt hirveästi Amerikan mantereelta rantautuneisiin seikkailijamieliin täällä, olen suorastaan hämmentynyt. Ja amerikanenglanti tarttuu älyttömän helposti. Tällä hetkellä englantiani kuvaillaan amerikkalaiseksi skotiksi - tietenkin maustettuna jatkuvasti vähenevällä, suomalaisella korostuksella. Olen tyytyväinen! Niin, Ingridillä on ehkä maailman suloisin riksvenska-korostus ja koska rakastan sitä aksenttia, eritän sata sydäntä joka kerta, kun Ingrid puhuu.

Olen toistaiseksi liian ujo puhumaan kämppiksille muulla kielellä kuin englannilla, vaikka ruotsia ja ranskaa on tullut opiskeltua - ja käytetty ehkä jossain määrin. Ujostelen liikaa ja on helppo paeta englannin soljuvuuteen. Mutta olen huomannut, että osaamisesta on hyötyä, kun tulee kielimuuri tai sana katoaa mielestä. On paljon helpompi kysyä ranskalaisilta "Il y a quelle heure?" kuin "What time is it?". En tiedä miksi, ehkä puhun epäselvästi.

Tänään oli myös tärkeä päivä: kävin Edinburghissa äänestämässä. Toinen kierros - here we come! Ensi viikonloppuna onkin sitten ystävien kesken vaalivalvojaiset. Suunnitelmissa mm. pullaa, runebergintorttuja, salmiakkivodkakakkua, karjalanpiirakoita ja muuta enemmän tai vähemmän suomalaista, mitä nyt mieleen tulee.

Eipä siinä sitten.



Käyttäkää äänenne hyvin!

Ps. Jos joku ei sattunut huomaamaan, sivupalkkiin on ilmestynyt sarjablogi, jonka hiljattain avasin. Käy vilkaisemassa, jos kiinnostaa!

Siirapin maku suussa.

Okei, olen ollut Skotlannissa nyt tasan kymmenen päivää.

Kalle on ilmestynyt uniini jokaisena yönä (viime unessa hän katseli vierestä, kun minua uhrattiin jättilinnulle).

Kalle on ilmestynyt myös ajatuksiini ja vieraileekin päässäni säännöllisesti - varmaankin sen 1000 kertaa päivän aikana. Etten vain mitenkään sattuisi unohtamaan häntä tai hänen läsnäoloaan.

Tänään herkistyin katsellessani How I Met Your Motheria ja lähetin Kallelle viestin, jossa vuodatin ikävääni. Samalla napinpainalluksella vastasin Kallen puheluun ja kuuntelin, kun hän luki lähettämäni viestin ja hymähti että hänellä on juurikin sama fiilis.

Voisiko tässä puhua telepatiasta? Tylsimykset ja tiedenörtit puhuvat sattumasta, romantikot kohtalosta. Yhtä kaikki, olin hemmetin iloinen siitä, että Kalle sattui soittamaan minulle sillä tietyllä hetkellä. Puhuimme kaksi tuntia puhelimessa. Se kaksi tuntia tuli tarpeeseen, sillä puhelun jälkeen olimme molemmat piristyneitä toistemme seurasta ja toistemme äänen kuulemisesta.

Joka tapauksessa, olen tullut seuraavaan tulokseen: 2nd Semester (tai täällähän me puhumme Trimesteristä, koska kesälomalla on kolmas lukukausi, missä ei ole mitään järkeä) on täysin ja kokonaisvaltaisesti absoluuttisen erilainen kuin edeltäjänsä.

Hyvinkin monella tapaa, mutta nyt keskityn erityisesti tähän. Kalleen.



Söpö kuva, mutta cut the crap. Ensimmäinen neuvo, jonka sain programme leaderiltäni, oli: "Don't have a long-distance relationship. Break up, move on and find a new one." No, en pystynyt siihen. Enkä halunnut pystyä siihen. Ja syksylukukautena se ei tullut kysymykseenkään - pystynkö vai enkö pysty siihen? Olin menossa seikkailulle, etsimään kokemuksia ja kartuttamaan kielitaitoani, miksi ihmeessä siihen olisi pitänyt liittää jotain surullista?

Nyt huomaan, että ensimmäinen lukukausi oli vain pieni testi, kevennetty koetus siitä, että miltä etäisyys tuntuu. Tämä on joko toinen taso tai se todellinen haaste. Kun olen ollut muutaman kuukauden poissa, mennyt takaisin, viettänyt aikaa rakkaani kanssa - ja palannut pitkitetyn ajan jälkeen Skotlantiin. Nyt alkaa vasta oikea koetus. En voi sanoa, etten viihdy täällä. Nykyiset kämppikseni ovat kuin taivaanlahja, olen tavannut uusia ihmisiä ja uskallan sanoa, että minulla on täällä ystäviä. Olen saanut itsevarmuutta englantiini, asenteeseeni ja ihmisten kanssa toimimiseen.

Kaikki elämänalueeni ovat hallinnassa ja näyttävät kukoistavan.



Mutta se ei muuta sitä faktaa, että Kalle ei ole täällä. En mitenkään tunnu pääsevän sen faktan ylitse. Viime vuonna osasin olla realistinen ja todeta, että niin, asialle ei voi mitään, täytyy vain odottaa. Nyt sisäinen lapseni kiljuu, potkii ja pyörii pitkin lattioita saadakseen tahtonsa lävitse.

En tarkoita että katuisin kaukosuhdetta. Onhan se ihan hirveän surullista, raskasta ja puuduttavaa, mutta olen edelleen sitä mieltä, että se on kaiken sen arvoista. Kalle kertoi miettineensä syksyn aikana, että helpottaisiko ero, tauko tai vastaava tilannetta, mutta päätyi siihen, ettei se muuttaisi mitään. Olen samaa mieltä. Vaikka olisimme ottaneet tauon, olisin silti kaivannut Kallea, olisin silti halunnut olla hänen kanssaan.

En löydä tällä hetkellä helpotusta tilanteeseeni. Fine. On kuitenkin asia, joka minua lohduttaa: en ole yksin. Ympärilläni on ihmisiä, jotka elävät kaukosuhteessa ja kokevat sen niin hyvät kuin huonotkin puolet - aivan kuten minä. Jos he selviävät siitä, niin kyllä minäkin.

Eikä minulla oikeastaan ole vaihtoehtoja, eihän? Haluan pitää kiinni tästä ihmisestä kynsin ja hampain, joten huhtikuu - you better come fast! Ja toivon, että koulu alkaa ensi viikolla työllistää minua toden teolla. Ensimmäinen viikko oli surkea yritys.

A warm welcome.

PIIIITKÄ joululoma meni yllättävän nopeasti. Projektien viimeiset deadlinet päättyivät joulukuun puolessavälissä, mutta pyhitin kaksi viikkoa pelkästään koulutöille (seriously, huhkin hommia hiki hatussa) ja sain sovittua vaihtoehtoisen postitusmenetelmän yhden kurssin tehtävien kanssa, joten hyppäsin koneeseen jo joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Ja yllätin poikaystäväni.

Yllätys oli melkoinen. Sekä ansaittu.

Loman alku meni lähinnä muuttopuuhien parissa (muutin kotoa Riihimäelle poikaystäväni luokse) ja uutta asuntoa siivotessa. Tapasin kavereita, vietin ihanan joulun ja vielä mahtavamman uudenvuoden. Kokonaisuudessaan loma meni erittäin hyvin. Laiskottelin, en tehnyt mitään minkään eteen.

Paluu Skotlantiin tuli kohdalleni 11. päivänä. Täytyy sanoa, että lähtö oli tällä kertaa paljon vaikeampi. Viime kerralla innostus uutta aluetta ja uusia kokemuksia kohtaan oli niin suuri, ettei lähtö surettanut, vaikka tiesin, että tulisin ikävöimään ihmisiä. Tällä kertaa eroahdistus alkoi pari päivää etuajassa. Luulen syynä olevan sen, että nyt minulla on jo jonkinlainen aavistus, mitä odottaa. Kurssit ja uudet kämppikset olivat ainoat tuntemattomat tekijät.

No, keskiviikkona hypättiin kahden ystävän kanssa Ryanairin halpiskoneeseen ja lennettiin Tampereelta Lontooseen. Ensimmäiset momentit uudessa paikassa menivät siihen, kun yritettiin selvittää että missä hevonkuusessa Stansted on ja miten sieltä pääsee Victorian Coach Stationille. Bussimatka kesti melkein kaksi tuntia, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna on aika .. ... pitkä. Sillä hetkellä se ei hirveämmin haitannut, bussikuski ja kuskin apulainen olivat mukavia ja matka taittui joutuisasti nu(o)kkuessa.

Perillä heitettiin matkatavarat säilytyspisteeseen ja lähdettiin tutkimaan Lontoota. Mieleen jäivät ihana tee- ja kaakaokauppa Whittard (kauppa, jonka kaakaovalikoima saa suklaahullun - kuten minut - aivan pyörryksiin), Lontoon aurinkokello (joka ei toiminut, kun oli pimeää), likainen Thames-joki ja älyttömän suloisen ja tunnelmallisen näköinen satukuppila, jonka odotti vain hävinneen kun sitä vilkaisi uudelleen.

En sortunut ostamaan Whittardista mitään, vaikka siellä oli "3 kahden hinnalla" -tarjous kaakaopurkeista. Sen sijaan tutkiskelin, että löytyykö samaa putiikkia täältä. Valitettavasti löytyy. Minusta tuntuu, että tilini ei tule säästymään tältä sijoitukselta.

Vietimme pitkäkestoisen yön kulkemalla bussilla Lontoosta Glasgowiin. Matka kesti suunnilleen kahdeksan tuntia ja bussi oli täyteen tupattu. Istuin ystäväni kanssa eturivissä ja joka kerta, kun ovi avautui, sieltä tunkeutui kylmää ilmaa kiusaamaan uniamme. Lisäksi onnistuin ilmeisesti kastelemaan sukkani heti matkan alussa, joten vaikka pakkasin päälleni villapaidan ja rannekkeet ja pipon ja kaulaliinan, tärisin silti kylmästä.

Tämän onnistuneen matkan jälkeen laahustin väsyneenä kampukselle ja raahauduin huoneeseeni: vain huomatakseni, ettei siellä ollut yhtään sen lämpimämpää kuin ulkona. Tarkistin patterin ja huomasin, ettei se toiminut. Laitoin siis lisää lämmintä päälle ja pakkauduin sänkyyn nukkumaan. Heräsin iltapäivällä siihen, että joku laittoi lapun oveni alta. Lapussa ilmoitettiin, ettei talossa ole lämmitystä eikä lämmintä vettä. Asia korjattaisiin seuraavana päivänä, jolloin tarjolla ei olisi vettä laisinkaan.

Tätä kutsuisin lämpimäksi tervetulotoivotukseksi.
Alan tosissani harkita kuumavesipullon ostoa. Just in case.

Kettuuntuneisuuttani lisäsi se, että koulu ei alakaan meillä maanantaina, vaan vasta keskiviikkona, koska uuden lukkarini mukaan minulla on koulua tiistaista torstaihin ja yhden kurssin tunteja ei ole ensimmäisellä viikolla. Tietysti tämä nimenomainen kurssi sattui juuri tiistaille. Ärtynyt olen siksi, että olisin halunnut mennä erääseen tapahtumaan Suomessa (Desucon Frostbite, vain true-nörtit tietävät), mutten kehdannut, kun luulin, että koulu alkaisi heti maanantaina.

Lukkari itsessäänhän on aivan taivaallinen! Syksylukukaudella koulua oli maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, joten en hyötynyt vapaapäivistä paljoakaan (etenkään, kun tiistaina oli sitten ratsastustunti). Tämänhetkisen lukkarin mukaan koulua on tiistaina klo 12-13 ja 14-15, keskiviikkona klo 10-13 ja torstaina klo 9-11 ja 13-17. Sain vihdoinkin pitkän viikonloppuni!

Kurssit herättävät erityistä mielenkiintoa.
Integrated Project 1
Eiiii mitään hajua, mitä se pitää sisällään, sitä ei ilmeisesti ollut viime vuonna. Pähkäilimme Ákosin kanssa, että kyseessä olisi jonkinlainen yhteisprojekti graafisen suunnittelun, 3D-animoinnin ja tietokonepelien opiskelijoiden seurassa. En oikein tiedä, mitä tältä kurssilta odottaa, mutta toivon ainakin, että saan mukavan ryhmän, jos teemme jotain pienemmillä porukoilla.
Design Culture 1: History
Tästä kurssista olen erityisen innoissani, koska meitä opettaa oma programme leaderimme Elizabeth, jolla on selkeä amerikkalainen aksentti, hyvä huumorintaju ja oikea tapa opettaa sekä vaatia hyvää suoritusta. Olen myös innoissani sen takia, että pääsen lukemaan ja kuuntelemaan opetusta. Viime lukukausi oli enimmäkseen tekemistä omin käsin, joten tämä on erittäin tervetullutta vaihtelua elämääni. Kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta. Toisen nimi on Graphic Design, A concise History by Richard Hollis ja toisen nimi on Graphic Design Theory: Readings from the field, edited by Helen Amstrong.
Digital Design Skills
Tältä kurssilta en taas tiedä yhtään, mitä odottaa. Uskon, että kurssi tulee olemaan mielenkiintoinen ja toivon, että opin lisää ohjelmien käytöstä. Ehkäpä jopa uuden ohjelman toiminnasta? Mutta tämäkin on nimeltään vähän sellainen, ettei oikein ota selvää, mitä loppujen lopuksi tulemme tekemään. Toivon todella hartaasti, ettei kyseessä ole jokin "näin opit käyttämään Photoshopia" -kerho.

Kurssien lisäksi minulla on tekeillä pari omaa projektia, joihin ajattelin keskittyä nyt tässä kevätlukukautena. Teen ystäväni vanhempien yritykselle uudet kotisivut. Tämä on erittäin innoittava projekti, sillä saan siitä palkkaa ja kokemusta. Olen lisäksi piirtänyt ensimmäisen stripin mahdollista sarjakuvablogiani varten! Luulen siis, että tästä todellakin kehkeytyy oikea projekti.

Tällaisia kuulumisia siis tänne. Niin ja! Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että uusista kämppiksistä suurin osa on ranskalaisia. Toistaiseksi molemmat seinänaapurini ovat ranskalaisia tyttöjä ja minua vastapäätä asuu ranskalainen poika. Sentään yksi asukkaista on muualtapäin maailmaa: mukavanoloinen small-talk -henkinen kalifornialaispoika. Yllätyksekseni ranskalaiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, omistan heitä kohtaan hieman ennakkoluuloja, koska epäilen, että he sulkeutuvat jossain välissä omiin piireihinsä. Mutta toivon parasta! Yksi henkilö on siis vielä tapaamatta, saa nähdä, kuka kruunaa porukkamme.