If you want to be a champion, be.

Juuri tällä hetkellä tekisi mieli regressoitua vaikka 7-vuotiaan lapsen tasolle ja kieriä lattialla vinkuen et onko pakko jos ei jaksa yhyy. Viimeset viisi päivää olen pyhittänyt enemmän tai vähemmän kokonaan koululle ja se tuntuu lievästi sanottuna rassaavalta.

Ei tuntuisi, jos olisin todella tyytyväinen kaikkeen, mitä olen saanut aikaan. Ja jos opettajilla ei olisi niitä "AI NIIN meidän piti tehdä vielä tää tehtävä!" -älynväläyksiä. Niin, ja jos olisin tottunut tähän. Mutta ei, minut on päästetty helpolla liian pitkään, nyt olen laiska ja saamaton ja haluan katsoa kivoja tv-sarjoja sen sijaan, että saisin asioita oikeasti aikaiseksi. Huh.

No, tiedän, et ens viikolla helpottaa. Sen ajatuksen voimalla aion paahtaa kuin yliahkera pikkukoululainen ja selvitä voittoon vaikka kantapään kautta.

Shoppasin tänään eilen ensimmäistä kertaa ruokakaupan online-palvelussa! Tesco the Greatin kuljettajaorja kiikuttaa minun ja kaverini tavarat kotiovelle huomenna iltapäivän aikoihin. Jaetaan kotiinkuljetusmaksu (£5), saa olla neljän seinän sisällä koko päivän tekemässä (olevinaan) kouluhommia - ja mikä parasta: ei heräteostoksia!

Täällä online-shoppaus on erittäin yleistä, Tescon tai ASDA:n autot ramppaavat Caley Courtin sisäänkäynnillä alvariinsa. Joka kerta, kun olen nähnyt sen auton, olen hymyillyt erittäin ironisesti ja miettinyt pääni sisällä että miten voi olla ihmiset niin laiskoja, etteivät jaksa edes kauppaan kävellä.

Tästä lähtien joudun pitämään suuni - ja pääni - kiinni.



Koska olen yksi niistä saamattomista laiskureista, jotka eivät jaksaviitsihalua edes kauppaan raahautua.

Mutta! Minulla on puolustukseni! Mikään niistä ei oikeastaan ole kovin hyvä, joten en sano niitä teille.

Kiina-ruokakulttuuri on jäänyt aika hyvin elämääni kiinni. Puikkoskillit nousee huimalla vauhdilla ja olen valmistanut Kana Kung Paoa, friteerattua kanaa, Szechuan-vihanneksia ja hapanimelää possua (nomnom). Sitä se teettää, kun vieressä on kiinalainen tukkukauppa nimeltä Chung Ying. Ja ei, en ole vieläkään maistanut haggista.

Eli alan olla hyvää vauhtia muuttumassa aasialaiseksi ruokaguruksi! Tänä viikonloppuna pidetään pienellä kaveriporukalla Ramen Night (hä mikä koulu? Pffft). Katsotaan, että miten kanaramen onnistuu (ei luultavasti hirveän hyvin, koska Googlen ensimmäinen artikkeli aiheeseen liittyen totesi vain: "Making delicious ramen noodles isn't easy as ramen chefs in Japan usually train hard to make good ramen." Thanks a lot).

Huomenna, kun Tescon siunaus saapuu perille, olisi vuorossa friteeratut katkaravut. Ostin Chung Yingistä kilon riisiä, että ei varmaan ole ainakaan riisistä puutetta, jos rahat pääsevät loppumaan tämän gourmet-elämisen myötä - ja jos en saa työpaikkaa joululomaksi.

Ainiin. Voisiko joku kertoa minulle hyviä, järkeviä perusteluja että miksi minun EI kannata aloittaa sarjakuvablogia? Keksin nyt jo aika hyviä perusteluja, mutta silti eksyn kuolaamaan muiden blogeja ja kasvattamaan omaa intoani.
Perustelu nro 1: En kuitenkaan ehtisi päivitellä sitä tarpeeksi usein. Minulla on tällä hetkellä jo tarpeeksi pystyssä sellaisia sivuja, jotka vaativat säännöllistä päivittelyä ja käyntiä.
Perustelu nro 2: Mitäs sitten, kun into lopahtaa? Hylkään idean tuosta noin vaan?
Perustelu nro 3: Minulla ei ole ominaista sarjakuvatyyliä (eikä sen paremmin ominaista piirustustyyliäkään). Sarjakuviin menisi hirveästi aikaa, koska miettisin että minkälaiseksi ne hahmot piirtäisin ja mitä tyyliä käyttäisin.
Perustelu nro 4: Älä ole tyhmä.
Perustelut nro 5: ... .. Blogille ei ole nimeä?

Ja sitten, kun olen käynyt nämä kaikki perustelut läpi, alan miettiä et MUTTA. Sehän olis ihan täydellistä harjoittelua piirtämistä ajatellen. Nopeaa luonnostelua, helppoa aloittelua storyboardeille ja käsikirjoittamiselle.

EIH. En voi! Nyt! Kertokaa, että miksi ei ole järkevää aloittaa sarjakuvablogia, niin pääsen tästäkin halustani ylitse. Iski vielä tajuttoman huonoon aikaan, kun pitäisi keskittyä kouluun, ei siihen, että miten tekisin kolmiruutuisen kuvan siitä, että koulu ei ole suurin kiinnostuksenkohteeni tällä hetkellä (siitä huolimatta että annan sille tällä hetkellä eniten aikaa elämästäni).

Kiitos.