Cooking Sarcasm.

Skotlannin säästä, hyvää päivää. Meillä on täällä kunnon vesisateet ja tuulimyräkät, mitenkäs siellä?

Siivousinto! Imuroin huoneen, pyyhin pölyt ja kolusin vessan putipuhtaaksi. Keräsin kollaaseja varten tuhotut lehdet, roskat, tyhjät tölkit ja pullot ja laitoin ne ovensuuhun odottamaan. Tänään illalla on viimeinen ratsastusklubin järkkäämä tunti, heitän jätevyöryn roskikseen sitten, kun etenen ulos.

Viimeistelin tänään musiikkifestareille suunnitellun vessapaperiboksin. Ihmeellistä, kuinka sitä tuntee itsensä hyödylliseksi, kun pääsee suunnittelemaan vessapaperirullaboksia. Olen rehellisesti sanottuna vielä oikeasti aika tyytyväinen tulokseen, mikä on ehkä kaikista kummallisinta. Niin ne pienet asiat tekee ihmisen onnelliseksi. Pääsin piirtämään Lambille kuulokkeet. Jee!

Sunnuntain Ramen Night sujui oikein hyvin. Rehellisesti sanottuna olin tosi epäileväinen et miten hyvin oikein onnistutaan tekemään kanaramenia itse, mutta se olikin a) erittäin halpaa ja b) aikaavievää, mutta yllättävän mutkatonta!



Sehän jopa näyttää ramenilta! Oikeasti olisi pitänyt jättää noi vihannekset pois, koska ne oli vaan liemen maustamista varten, mut tuntui jotenkin tylsältä heittää niin paljon ruokaa menemään, joten hyödynnettiin ne lisukkeina. Ei se makua haitannu, paransi vaan!



Tässä todiste siitä, että me myös söimme itse tekemäämme ramenia. Vasemmalla unkarilainen Ákos ja oikealla slovakialainen Natalia. Varmaan kuristaisivat minut hengiltä, jos tietäisivät että levittelen ruokakuvia heistä ja selitän heistä kaikkea mahdollista suomeksi niin etteivät he voi ymmärtää - hih!

Näiden kahden kanssa on tullut jo useaan otteeseen aiemmin puheeksi et skotlantilaiset ei tosiaankaan ymmärrä sarkasmia. Olen yrittänyt viljellä mustaa huumoria muutamassa tilanteessa - ja sain sen verran pelästyneitä tai kummaksuvia katseita, että heitin pyyhkeen kehään ja antauduin valtavirran hymyihin ja korupuheisiin. Ákos ei ymmärrä sarkasmia, joten yritämme Natalian kanssa opettaa pientä ja viatonta (ja meistä kolmesta vanhinta btw) untuvikkoa sarkasmin keveällä ja kivettömällä polulla.

Keskustelu kiersi jouluruoat ja oman kotimaan perinteiset jouluruoat, siitä siirryttiin käsittelemään yleisiä kansallisia perinneruokia, mistä edettiin suunnittelemaan, että mitä muuta ruokaa voitais tehdä. Tästä päädyttiin yhdistämään nämä kaksi suurta puheenaihetta: ruoan tekeminen ja sarkasmin harjoittaminen ja/tai harjoitteleminen. Siispä perustimme kerhon: Cooking Sarcasm etc.

Kun päästään toisen vuoden puolelle ja kevätlukukausi alkaa, niin keräännytään kerran viikossa yhteen paikkaan (luultavasti meidän kämppään, koska siellä on Siisti ja Suuri keittiö) tekemään ruokaa. Ramen - checked ja lista kasvaa ehdotuksista. Tällä hetkellä luvassa on suomalaista, unkarilaista, slovakialaista, havaijilaista, italialaista, espanjalaista, amerikkalaista, kiinalaista (my specialty), meksikolaista, jäätelöä (koska se on hyvää nomnom), leipomista ja sushia (tai jotain muuta japanilaista). Kerroin karjalanpiirakoista ja kaksikko innostui niistä. Haluavat, että tehdään niitä sitten tammikuussa. Huh huh, pitää siis tuoda pari pakettia Suomesta, koska Tesco the Shopping Paradise ei tarjoa ruisjauhoja.

En ole vielä päättänyt, että mitä suomalaista tehtäisiin. Jos löytyy ehdotuksia sen (tai ylipäätään ruoanlaittoaihepiirien) osalta, niin kuulen mielelläni!

Piristystä skotlantilaiseen talvisäähän.

Kone on tainnut lähteä aikaiselle viikonloppulomalle. Tänään toiminta tuntuu olevan erityisen hidasta jostain syystä. Joten jatkan rääkkäystä, kunnes puhti loppuu ja armas teknologinen ystäväni päättää heittää hanskat tiskiin!

Viime päivinä on ollut kunnon joulukelit. Sää nousi huippuunsa eilen illalla, kun tuuli niin kovaa, että saatoin tuntea sen huoneeseen asti. Ei sillä, että kampuksen ikkunat olisivat jotenkin erityisen vahvaa tekoa - olin varma, että tuuli tempaisee nekin mukaansa siinä samalla.

Google kuvaili säätä tällä tavalla eilen keskiyön aikoihin:



Aiemmin Skotlannin ihanteellinen sää ei ole kuitenkaan yltänyt viemään yöuniani. Viime yönä se onnistui siinäkin.

Siksipä olikin melkoisen hämmentävää herätä tänä aamuna ja sokaistua siihen kirkkaan, lämpimän valon määrään, joka ikkunasta syöksähti, kun vedin verhot sivuun. Tätä iloa kesti iltapäivään asti ja sitten tuli paluu arkeen. Sade on sentään loppunut, se on ihan kiva juttu ♥ Että hyvää joulumieltä vaan kaikille skotlantilaisille!

Tästä aikaisesta joululahjasta rohkaistuneena otin sitten kameran käteen ja lähdin keskustaan. Digital Photographyn portfolio alkaa olla hyvässä vaiheessa, enää yksi kuva puuttuu sen osalta: charity ad. Olen koko ajan siirtänyt sen tekemistä, koska en todellakaan tiedä, mistä aiheesta ja mille järjestölle sen mainoksen tekisin. Joten päätin tarttua opettajan ehdotukseen: lähteä kuvailemaan köyhiä ihmisiä.

Kummallista kyllä, vaikka sää oli aurinkoinen ja keskusta valtoimenaan ihmisiä, onnistuin bongaamaan vain kaksi kerjäläistä. Onko sunnuntai joku kerjäläisten pyhäpäivä täällä? Lisäksi toinen kerjäläisistä pääsi poliisin puheille, joten paparazzeilu rajoittui vain yhteen kerjäläiseen, josta otin sumeita kuvia. Mutta menkööt, nyt minulla on ainakin yksi kuva muokattuna ja portfoliossa, että jos tulen ennen keskiviikkoa katumapäälle, niin vielä ehtii juosta takaisin city centeriin häiritsemään elantonsa eteen istuvia ihmisiä. Olen aika ninja tässä hommassa. En siis koe suurtakaan halua kommunikoida näiden ihmisten kanssa, joten leikin olevani turisti, joka ottaa kaupungista kuvia. Sorry to be such an idiot, heh. Samaistun kuitenkin tähän köyhyyden tunteeseen! Onhan sekin jo jotain!

Kaupungissa kierrellessä ja kerjäläisiä metsästäessä tuli myös tehtyä tuliais- ja joululahjaostoksia. Tällä tekosyyllä eksyin myös yhteen maailman suloisimmista tilpehööri- ja paperitavarakaupoista nimeltä Papyrus. Se oli täynnä kortteja, vihkoja, mukeja, pikkulahjoja, kaikkea, johon sormeni vain syyhysivät päästä käsiksi. Yleensä välttelen tällaisia paikkoja (tai astun niihin vain silloin kun olen jonkun lujatahtoisemman puoliskon kanssa), mutta nyt minulla oli mielestäni hyvä ja vedenpitävä alibi. Se tosin kannatti, ostin ehkä maailman parhaat tuliaiset eräälle hyvin tärkeälle ihmiselle siitä kaupasta.

Lisäksi uskaltauduin the Whisky Shoppiin etsimään skottiviskiä, kun kerrankin törmäsin viskiputiikkiin. Isä siis toivoi, että toisin tullessani skotlantilaista perinneviskiä. Vietin varmaan puoli tuntia hyllyjen edessä vaan tuijottaen kaikkia eri merkkejä, koska ollaanpas nyt rehellisiä: en tiedä viskeistä yhtään mitään. Kymmenen minuutin jälkeen tajusin, että blended malt oli halvempaa kuin single malt. Ei mitään hajua että miksi. Päädyin sitten lopulta ostamaan yhden pikkupullon molempia. Lopulliseen päätökseen vaikuttivat pullon ulkonäkö (D44) ja hinta. Viskiasiantuntija Mia, palveluksessanne.

Niin! Sain eilen odottamattoman paketin Suomesta!




Kummitäti lähetti kaikkea hyvää päivän piristeeksi ♥ Mukana oli myös 4-vuotiaan kummipoikani Aleksin tekemä piirustus. Se koristaa nyt nastatauluani. (Huomasittehan skottiaiheisen vilttini! Tykkään kääriytyi vilttiin - ja tykkään pysytellä lämpimänä, joten tämä oli täydellinen ostos. Eikä maksanut kuin 2-3 puntaa.)

Heti kun pahimmat koulukiireet on ohitse, pitää kyllä soittaa ja kiittää paketista. Ja Fazerin suklaasta omnomnom.

Tescon tavarat saapuivat myös eilen turvallisesti perille! Yllättävän aikaisin, jopa! Tesco-mies yritti kovasti peitellä huvittuneisuuttaan, kun hihittelin vieressä ja katselin, kuinka se tyhjensi kuljetuslaatikot keittiön pöydälle.

Ps. Hävisin pelin sarjisblogin suhteen. Jos vielä joulukuun puolella tuntuu siltä, että haluan pistää sellaisen pystyyn, niin sitten aloitan ja katson, kuinka pitkälle se kantaa. Testipäiviä on vielä muutama jäljellä, joten toivoakin on!

If you want to be a champion, be.

Juuri tällä hetkellä tekisi mieli regressoitua vaikka 7-vuotiaan lapsen tasolle ja kieriä lattialla vinkuen et onko pakko jos ei jaksa yhyy. Viimeset viisi päivää olen pyhittänyt enemmän tai vähemmän kokonaan koululle ja se tuntuu lievästi sanottuna rassaavalta.

Ei tuntuisi, jos olisin todella tyytyväinen kaikkeen, mitä olen saanut aikaan. Ja jos opettajilla ei olisi niitä "AI NIIN meidän piti tehdä vielä tää tehtävä!" -älynväläyksiä. Niin, ja jos olisin tottunut tähän. Mutta ei, minut on päästetty helpolla liian pitkään, nyt olen laiska ja saamaton ja haluan katsoa kivoja tv-sarjoja sen sijaan, että saisin asioita oikeasti aikaiseksi. Huh.

No, tiedän, et ens viikolla helpottaa. Sen ajatuksen voimalla aion paahtaa kuin yliahkera pikkukoululainen ja selvitä voittoon vaikka kantapään kautta.

Shoppasin tänään eilen ensimmäistä kertaa ruokakaupan online-palvelussa! Tesco the Greatin kuljettajaorja kiikuttaa minun ja kaverini tavarat kotiovelle huomenna iltapäivän aikoihin. Jaetaan kotiinkuljetusmaksu (£5), saa olla neljän seinän sisällä koko päivän tekemässä (olevinaan) kouluhommia - ja mikä parasta: ei heräteostoksia!

Täällä online-shoppaus on erittäin yleistä, Tescon tai ASDA:n autot ramppaavat Caley Courtin sisäänkäynnillä alvariinsa. Joka kerta, kun olen nähnyt sen auton, olen hymyillyt erittäin ironisesti ja miettinyt pääni sisällä että miten voi olla ihmiset niin laiskoja, etteivät jaksa edes kauppaan kävellä.

Tästä lähtien joudun pitämään suuni - ja pääni - kiinni.



Koska olen yksi niistä saamattomista laiskureista, jotka eivät jaksaviitsihalua edes kauppaan raahautua.

Mutta! Minulla on puolustukseni! Mikään niistä ei oikeastaan ole kovin hyvä, joten en sano niitä teille.

Kiina-ruokakulttuuri on jäänyt aika hyvin elämääni kiinni. Puikkoskillit nousee huimalla vauhdilla ja olen valmistanut Kana Kung Paoa, friteerattua kanaa, Szechuan-vihanneksia ja hapanimelää possua (nomnom). Sitä se teettää, kun vieressä on kiinalainen tukkukauppa nimeltä Chung Ying. Ja ei, en ole vieläkään maistanut haggista.

Eli alan olla hyvää vauhtia muuttumassa aasialaiseksi ruokaguruksi! Tänä viikonloppuna pidetään pienellä kaveriporukalla Ramen Night (hä mikä koulu? Pffft). Katsotaan, että miten kanaramen onnistuu (ei luultavasti hirveän hyvin, koska Googlen ensimmäinen artikkeli aiheeseen liittyen totesi vain: "Making delicious ramen noodles isn't easy as ramen chefs in Japan usually train hard to make good ramen." Thanks a lot).

Huomenna, kun Tescon siunaus saapuu perille, olisi vuorossa friteeratut katkaravut. Ostin Chung Yingistä kilon riisiä, että ei varmaan ole ainakaan riisistä puutetta, jos rahat pääsevät loppumaan tämän gourmet-elämisen myötä - ja jos en saa työpaikkaa joululomaksi.

Ainiin. Voisiko joku kertoa minulle hyviä, järkeviä perusteluja että miksi minun EI kannata aloittaa sarjakuvablogia? Keksin nyt jo aika hyviä perusteluja, mutta silti eksyn kuolaamaan muiden blogeja ja kasvattamaan omaa intoani.
Perustelu nro 1: En kuitenkaan ehtisi päivitellä sitä tarpeeksi usein. Minulla on tällä hetkellä jo tarpeeksi pystyssä sellaisia sivuja, jotka vaativat säännöllistä päivittelyä ja käyntiä.
Perustelu nro 2: Mitäs sitten, kun into lopahtaa? Hylkään idean tuosta noin vaan?
Perustelu nro 3: Minulla ei ole ominaista sarjakuvatyyliä (eikä sen paremmin ominaista piirustustyyliäkään). Sarjakuviin menisi hirveästi aikaa, koska miettisin että minkälaiseksi ne hahmot piirtäisin ja mitä tyyliä käyttäisin.
Perustelu nro 4: Älä ole tyhmä.
Perustelut nro 5: ... .. Blogille ei ole nimeä?

Ja sitten, kun olen käynyt nämä kaikki perustelut läpi, alan miettiä et MUTTA. Sehän olis ihan täydellistä harjoittelua piirtämistä ajatellen. Nopeaa luonnostelua, helppoa aloittelua storyboardeille ja käsikirjoittamiselle.

EIH. En voi! Nyt! Kertokaa, että miksi ei ole järkevää aloittaa sarjakuvablogia, niin pääsen tästäkin halustani ylitse. Iski vielä tajuttoman huonoon aikaan, kun pitäisi keskittyä kouluun, ei siihen, että miten tekisin kolmiruutuisen kuvan siitä, että koulu ei ole suurin kiinnostuksenkohteeni tällä hetkellä (siitä huolimatta että annan sille tällä hetkellä eniten aikaa elämästäni).

Kiitos.

7 Deadly Sins

Näin joulun tuloa odotellessa haluaisin puhua niinkin iloisesta aiheesta kuin seitsemän kuolemansyntiä. Saa ilahtua!

Pari päivää sitten huomasin, että itselleni jotkut kuolemansynnit ovat helpompia myöntää ja hyväksyä osaksi itseä kuin toiset. Olen esimerkiksi niin suuri suklaan, jäätelön ja kaiken hyvän ystävä, että mässäily lukeutuu luonnollisesti tähän helppojen kategoriaan.



Onneksi tuossa ei puhuta mitään suklaasta ♥

Minun on myös helppo myöntää itselleni olevani ylpeä. Mutta auta armias, jos joku toinen kehtaa päästää suustaan sellaisen sammakon! Kuten ystäväni kerran sanoi: jotkut asiat on helpompi tuoda esille silloin, kun saa sanoa ne omalla äänellään - itse. Toisen sanomana ne asiat kuulostavat vääriltä. Ja, tietysti olen liian ylpeä hyväksymään sitä, että joku toinen luonnehtisi minua ylpeäksi henkilöksi.

Mutta eniten sanaharkkaa minulla tulee tämän melkeinpä petollisen kauniin leidin kanssa.



Luultavasti ensimmäinen syy siihen on, että neiti Kateudella on aina käärme mukanaan ja minä inhoan käärmeitä. Pohjattomasti. Saan kiittää tästä isääni, jonka kanssa katsoimme kaikki mahdolliset "Maailman myrkyllisimmät ja vaarallisimmat käärmeet" -otsikolla varustetut luontodokumentit kun olin vielä vaahtosammuttimen kokoinen untuvikko. Olen siis nähnyt lukuisia dokumentteja, joissa käärmeet luikertelevat ihmisten taloihin, iskevät jostain kaappihyllykön alta ja sitten ihmisiä kiidätetään sairaalaan. Puhumattakaan niistä kaikista käärme-elokuvista, joissa jättikokoinen, salamannopea ja tappava mutaatiokäärme puhkoo autonrenkaita ja repii ihmisiltä päitä irti. Todellista laatuviihdettä kouluikäiselle!

Joten ei, en pidä käärmeistä. Ei tarvitse ostaa minulle käärmettä joululahjaksi.

Noniin, let's get real. Ei se ole ainoa syy.

Neiti Kateus edustaa niitä arvoja, joita mie en halua itsessäni nähdä. Neiti Kateus kadehtii muiden taitoja, muiden hyvinvointia ja keskittyy halveksimaan itseään sekä kaipaamaan käsiensä ulottumattomissa olevia asioita sen sijaan, että eläisi elämäänsä, toteuttaisi unelmiaan ja antaisi kateudelta tilaa ihailulle tai olisi iloinen toisten ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Neiti Kateus ei siis kuulosta kovin kummoiselta ystävältä. Miksi edes haluaisin ystävän, joka vain asettaa minut pahaan valoon? (Muilla on muutenkin paljon parempia ystäviä...)

Koska neiti Kateuden kanssa voin puhua siitä harrastuksesta, joka meitä tuntuu aina välillä yhdistävän: kadehtimisesta. Voin valittaa neiti Kateudelle siitä, etteivät hiukseni näytä hienoilta tällä hetkellä ja miksi olen AINOA tässä maailmassa oleva henkilö, jonka hiukset eivät mene niin kuin toivoisin. Voimme neiti Kateuden kanssa arvostella vastaan tulevia ihmisiä ja jäädä pyörittelemään niitä ihmisiä, joilla oli todella hienot paidat, tai tytöiltä, jotka näyttivät pieniltä ja söpöiltä - jolta minä en tietenkään pitkänä ja luumukasvoisena ihmisenä voi mitenkään näyttää. Voin urputtaa siitä, että 14-vuotias pikkusiskoni hankki huulikorun ja vaikka olen aina vain harkinnut huulikorun hankkimista, nyt en todellakaan voi enkä aio hankkia minkäänlaista rengasta huuleeni - saisin kuulla siitä koko loppuelämäni. Jos turhaudun siihen, että kaikilla muilla paitsi minulla menee hyvin, tiedän kenen puoleen kääntyä.

Neiti Kateus odottaa minua maltillisesti vihreän, iljettävän käärmeensä kanssa (ja siitä en häntä lainkaan kadehdi!). Ja kun olen saanut vuodatettua asiani, voin palata elämääni ja tuntea hyvää oloa siitä, että neiti Kateus seuraa kateellisena sivusta, kun minä nousen kateuden puuskastani, piristyn ja keskityn todellisuuteen.

In your face, neiti Kateus!

Nyt ravistelen vihreän käärmeen hartioiltani ja höpötän vähän jotain turhaa jorinaa, jonka todellinen markkina-arvo on pyöreä nolla.

Glasgowssa sää ei ole parantunut oikeastaan yhtään. Perinteinen Skotlannin mysteerisade ilahduttaa meitä jo toista päivää. Koulu vetää edelleen leijonanosan elämästäni, vaikka tunteja ei ole nimeksikään - eikä tunneilla ole sellainen fiilis, että saan hirveästi aikaan. Viimeisin johtuu siitä, että tunneille mennään mukautumaan joko opettajan tai luokkatovereiden aikatauluihin, eikä kummallakaan yleensä ole niin reipas tahti kuin miulla. Tänään menin Digital Photographyn tunnille kolmeksi tunniksi, joista kaksi tuntia istuin ja avustin ryhmäläisiä heidän töissään. Loppujen lopuksi istuin sen kaksi tuntia turhaan, koska ei kuitenkaan ehditty siihen hommaan asti, jota jäin odottamaan.

Joululaulujen luupettamisen lisäksi olen lähettänyt työhakemuksia! Riksuun etsittiin sesonkiapulaisia sisustus- ja lahjatavaraliikkeeseen, tänään lähti kirjallinen hakemus pääkonttoria kohti. Sanoinko jo et rakastan sisustamista, tilpehööriä ja ainiin, se kauppa vaikuttaa aika söpöltä. Please, Buddha, Muhammed, kuka tahansa yliluonnollinen tyyppi, jolla on mahdollista vaikuttaa tällasiin asioihin, nyt on tilaisuutesi todistaa olemassaolosi!

Tänään oon väkertäny Adobe Illustratorilla avaruusalusta, koulureppua ja Olympics-lippuja perjantain tuntia varten. Don't ask. I'm serious, don't.

Tune In.

Nyt sitä ollaan niin skottia, että näkyy ja kuuluu. Kuuluminenhan tulee siitä, että taustaa katsellessa päässä alkaa soida säkkipilli. Jos ei ala, niin tässä teille vähän laadukasta säkkipillipoppia:



Baby Baby Ooh.

On suorastaan ihmeellistä, kuinka ärsyttävän kappaleen voi tunnistaa heti sen alkumetreiltä. Olin mukana projektissa, jossa käytettiin kyseistä biisiä ja yleisöstä alkoi kuulua kauhistuneita henkäyksiä sillä sekunnilla, kun ensimmäinen nuotti singahti ilmaan.

Tehtiin ystäväporukan kanssa puheilmaisun lopputyönä (huom! Tämä on täysin melkein oikeastaan eri asia, kuin puhediplomi tai millä nimellä se äikän diplomityö nyt sitten kulkeekaan) parodia radioista ja radion juontamisesta. Käytännössä siis tehtiin kässäri, jossa oli erilaisia radiokanavia ja näytelmän rakenne pohjautui siihen, että mitä yhden päivän aikana tapahtuu eri asemilla. Tähän kuului kaikki nauhoitukset, mainokset, radioon soittajat etc etc = työmäärää oli ihan älyttömästi. Mutta se on myös jäänyt kaikista esityksistä ja näytelmistä vahvimmin mieleen.

Koska teitä kiinnostaa kuitenkin, niin teidän onneksenne säästimme nämä kaikki hienot mainokset ja muut nauhoitteet, jotka väkersimme niska limassa asemia varten.

!!! WARNING: THE FOLLOWING CONTENT CONTAINS RUDE LANGUAGE AND MOCKERING OF EVERY SINGLE CREATURE LIVING ON EARTH AND SO ON AND SO ON.

Espoon Panomestat on kahden rääväsuuteinin tekemä hittibiisi. Nekku ja Titsi järkyttivät vanhuksia Kisu FM:llä, jonka tunnari kertoo kaiken, mitä kanavalla todennäköisimmin käsiteltiin.

ps. Toi hittibiisi löytyy myös meidän lukion kotisivuilta ÖÖ. Osaan jo kuvitella, miten vanhempien naamat venähtää, kun ne tarkastelevat että kuinka hienoon ja taiteelliseen ja ennen kaikkea sivistävään kouluun se Pikku-Liisa oikein lähetettiinkään.

Leffatrailerit nro 1 ja 2 soivat milloin milläkin kanavalla.

Muita mainoksia:
Viiat 35Z
Paskapikalaina
Alfa Valmennuskeskus
Aqua
Halvat Aasialaiset Vaimot
Leena-Maisa
VR (mitä olisi radioparodia ilman VR-mainosta?)
Luke Lunttaaja
Sohvakulma

Kisu FM:n lisäksi yleisöä viihdytti Radio Moshpit. Moshpit oli niin HC, että teimme sille kaksi tunnaria: Mansikan ja mustikan. Moshpitissa oli kaksi miestä, jotka dissasivat naisia (ja etenkin aseman omaa naisjuontajaa Liljaa) boostatakseen omia patriarkaalisia egojaan.

Radio Hot oli jonkin sortin parodia NRJ:stä, kyseessä siis kanava, joka soittaa mainstream-musiikkia ja setvii sekä juontajien omia, että muiden ihmissuhdeongelmia. Kanavaa juonsivat Terhi, Mikko ja Niki, joista kaksi ensimmäistä olivat ujosti - ja syvästi - rakastuneita toisiinsa, mutta ADHD-patteri Little Miss Sunshine nimeltä Niki tuli AINA huonolla hetkellä pilaamaan taian. Hot or Cold oli ohjelma, jossa setvittiin juurikin näitä ihmissuhdeongelmia.

Ilosanoman sanomaa (haha, olenpas hauska) ei varmaan tarvitse selventää. Juontaja aloitti päivänsä krapulassa. Se kertonee kaiken.

Lopputyön nimi oli Se Oikea Taajuus. Osa yleisöstä tykkäsi lopputyöstä niin paljon, että tuli toiseen esitykseen katsomaan sitä uudelleen. Siinä vaiheessa sitä tunsi itsensä jo aika imarrelluksi.

Glasgowhon ei näin muuten kuulu sen ihmeellisempää. 12 °C, pilvinen sää, ilman kosteus 88%. Ei vaikuta siltä, että saan nauttia lumimaisemista ihan hetkeen. Suomessa on tainnut jo sataa lunta?

Joku ystävällinen tunturiveikko siellä, lähetä minulle pari lumipalloa postissa, jooko? Tähtään niillä sitten opettajia naamaan, kun lukukausi lopultakin päättyy. Ja luultavasti koko lukuvuosi päättyisi siinä samalla kepposeni jäljiltä.

Time to grab a pen.

Huhuuu, onko täällä ketään?

Kirjoitin viimeksi 13 päivää sitten. Nyt on hyvä hetki tehdä comeback ja postata todisteita siitä, että olen vielä elossa. 13 on hyvä luku, koska se on ensinnäkin huonon onnen numero (viimeinen varoitus!), toisenakin se on juuri ennen numeroa 14, jolloin tulisi täyteen kaksi viikkoa edellisestä postauksesta.

Kaksi viikkoa, tajuatteko?

Lahjon teidät ensin Glasgow-kuvilla, joita olen tämän melkein kaksiviikkoisen tauon aikana ottanut ja alan sitten kertoa kuulumisiani.











Noniin.

Tällä hetkellä minun elämääni täyttävät kaksi asiaa: kiire ja hyväntuulisuus.

Aloitetaan siitä tylsemmästä.

Kiire liittyy vahvasti kouluun. En ole stressannut koulusta koko syksynä, en tippaakaan. Tai myönnetään, olen kyllä stressannut, mutta en todellakaan niin paljon kuin mitä voisin koulusta stressata. Tällä hetkellä olen siis tottunut siihen, että kouluun saa panostettua ihan kaikessa rauhassa, voin ihan hyvin makoilla pari päivää sängyssä ja syödä hyvää, skotlantilaista Dairy Ice Creamia, eikä koulu kärsi siitä tuon taivaallista.

Yhtäkkiä meillä onkin palautuksia, deadlineja, asioita tehtävänä. Ja opettajat muistavat et "Ainiin, tää yksi homma vielä". Sen jälkeen, kun olen saanut lorvailla kaksi kuukautta.

What is going on?

Onneksi minulla ei ole elämää, joten saan asiat hoidettua kotiin. Olen aika luottavainen, ettei hätää tule, vaikka välillä aika meneekin vähän tiukalle.

Mutta hommaa riittää. On helppo huomata, että joulukuu lähestyy. Joulukuun lähestyminen tarkoittaa myös sitä, että koulu ei ole ainoa, jonka kanssa tulen viettämään aikaani. Lahjojen suunnittelua, valmistelua, ympäriinsä juoksemista ja panikointia.

Tai olisi. Jos en olisi niin hyvällä tuulella. Puhumattakaan siitä, että minä, hyvät lukijat, myönnän ja tunnustan olevani todellinen jouluihminen. Sellainen joka pimputtelee joululauluja pianolla, pukeutuu lakkiin, leipoo pipareita ja koristelee kodin punavihervalkoisilla valoilla. Joulu on suuri rakkauteni aihe ♥

Hyväntuulisuuteni todellista lähdettä on paljon vaikeampaa määritellä. Yksi syy on varmaankin se, että olen saanut koulussa positiivista palautetta töistäni. Perjantain tunti oli ehkä ihmeellisin, kun opettajan lisäksi kanssaopiskelija alkoi ylistää piirustustaitojani (jotka eivät ole niin ihmeelliset, seriously). Nämä kaikki kehut ja kannustukset tuntuvat niin ihmeellisiltä, etenkin kun olen tietoinen siitä etten ole mikään Da Vinci. Minussa on kuitenkin myös sen verran realistikon vikaa, että ymmärrän omaavani taitoja, joita on mahdollista kehittää. Tiedän omistavani visuaalista näkemystä, mutta tiedän senkin, etten ole vielä taitava sanan todellisessa merkityksessä.

Ja odotin, että opettajatkin näkisivät tämän. Mutta asia meneekin aivan päinvastoin, minua kohdellaan kuin jotain lapsineroa.

Se on erittäin. Kummallista.

Tämä olisi vielä fine, jos asia toistuisi muillakin henkilöillä. Mutta etenkin Visual Communicationin opettaja tuntuu nostavan minut jalustalle ja antavan minulle erityiskohtelua sillä välin kun hän haukkuu muiden töitä lyttyyn. Enkä todellakaan tiedä, mitä olen tehnyt ansaitakseni tällaisen kohtelun. En ole yrittänyt mielistellä opettajaa, mutten myöskään ole pyrkinyt laittamaan kapuloita rattaisiin hänen kanssaan. En ole oikeastaan välittänyt opettajasta niin paljon, olen vain keskittynyt itse opiskeluun. Joten miksi? Please somebody tell me.

Tietysti, hyväntuulisuuteeni vaikuttaa myös se, että tämä Suuri ja Odotettu joulu lähestyy ja ajatus lahjojen suunnittelusta ja tekemisestä kihelmöi vatsanpohjassa. Käteni syyhyävät päästä puikkojen ja virkkuukoukkujen pariin, hipeltämään erilaisia lankoja ja piirtelemään luonnosvihkoon vaihtoehtoja käsityöprojekteista.

Eikä kyse ole pelkästään joulusta, vaan myös siitä, mitkä asiat toteutuvat joulun mukana: paluu Suomeen, lumessa käveleminen, lumisateen ihailu, höyryn uloshengittäminen, Kallen näkeminen ja Kallen luokse muuttaminen, tärkeiden ihmisten tapaaminen pitkästä aikaa.

Kun nostan vielä kakun päälle kirsikan, joka sisältää jouluruoat, piparit, tähtitortut, koristeet ja joululaulut, joulukuu alkaa kuulostaa parhaalta mahdolliselta asialta, joka lähitulevaisuudessa tapahtuu.

Ostin tänään ensimmäiset joululahjat! Ja hyvät sellaiset, olen todella tyytyväinen.

Kävimme siis tänään shoppailemassa ystäväni Wiltsun kanssa. Ja jos koskaan mainitsin niistä jouluvaloista, jotka pystytettiin heti Halloweenin mentyä ohitse (eli täsmälleen lokakuun lopussa) tai niistä jouluaiheisilla tuotteilla täytetyistä hyllyistä, jotka valtasivat kaupat lokakuun puolessavälissä - niin nyt viimeistään on todettava, että täällä joulu on markkinoijien ei-niin-salainen ase.

Primarkissa käydessämme totesimme, että olemme joko kasvaneet "aikuisiksi" tai sitten Skotlannissa joulua markkinoidaan entistä eroottisempana aikana. Yö- ja alusvaateosasto oli täytetty punaisilla, pörröreunaisilla silkkiyöpaidoilla. Ja se oli vasta alkua. Primarkia voisi verrata ehkä Suomen Seppälään, sen jälkeen kun liikkeen koko on nostettu potenssiin kymmenen. Lyhyesti sanottuna se on suuri ja halpa (♥) vaatekauppa, josta todellakin löytää ihan liikaa kaikkea. Hyvällä päättäväisyydellä varustettuna se on opiskelijalle oikea aarreaitta, mutta jos varmuus yhtään lipsuu (tai häviää sen siliän tien kun astuu ovista sisälle, kuten minun tapauksessani), se kostautuu. Ikävällä tavalla.

Muistikuvani Suomen mainonnasta on se, että Suomessa jouluna markkinoidaan pörrötossuja, villasukkia sekä lämpimiä yövaatteita ja mielikuvana tarjotaan romanttista iltaa takkatulen ääressä kaakaokupit kädessä, vilttiin kääriytyneinä. Täällä jouluna tapahtuu, ihmisten kuuluu antaa haluilleen valta, syöksyä Primarkiin ja ostaa itselleen Doll Dress ja viettää hurja yö.

Miksi seksistisyys pitää tunkea ihan joka paikkaan?

Kyseessä on sentään joulu.

Toinen hauska asia, mikä huomattiin Wiltsun kanssa kauppakatua pitkin kävellessä, oli suuri, muovinen pallo, jossa oli tekolunta. Tähän suureen palloon sai mennä ja otattaa kuvan itsestään tai porukastaan £10 hinnalla.

Kun näkee kadulla suuren muovipallon, johon ihmiset ahtautuvat ottamaan kuvaa itsestään seisomassa tekolumessa, huomaa tuntevansa kiitollisuutta suomalaisuudestaan ja siitä, että Suomessa on lunta. Todellista, ihanaa, jouluista lunta (joka käy kaikkien hermoille etenkin Helsingissä, mutta asioita ei osaa arvostaa silloin kun ne ovat itsestäänselviä).

Korjatkaa toki, jos olette eri mieltä suomalaisesta tavasta markkinoida joulua. On täysin mahdollista, että puhun asioista liian positiivisesti, koska en muista viime vuoden joulumainontaa sen tarkemmin.

Tässä siis tämänhetkiset kuulumiseni. Olen myös syönyt paljon suklaata ja shoppaillessa mukaani tarttui mm. uusi talvitakki, jota toivon pääseväni Suomessa käyttämään - jos täällä eivät ilmat ala kylmetä. 10 °C ei vielä hirveästi hätkähdytä.



Ei, en kykene vieläkään ymmärtämään tätä palloa.

Guy Fawkes Night.

Näin täällä Skotlannissa.

Eilen oli tosiaan Guy Fawkes Night, joka on täällä the THING (btw ihan järkyttävä kauhuleffa. Pelkään kauhuleffoja kuollakseni joten en aio mennä katsomaan sitä. Toisaalta lupasin jo Kallelle, että katsotaan se vanhempi versio - se on Kallen mielestä parempi ja uskottavampi. Bohoo). Jos et ole koskaan kuullut mitään Guy Fawkesista tai siitä että täällä juhlitaan jotain randomia juttua 5. marraskuuta, kannattaa sivistää itseään Wikipedian avulla. Ei kukaan meistä muistakaan ulkomaalaisista tietänyt häppeningistä. Mie olisin ollut ihan kuutamolla jos kaveri ei olisi niin Guy Fawkes Night -fani.

Mutta älkää hyvät ihmiset menkö lukemaan asiasta suomalaiseen Wikipediaan koska silloin tajuatte että a) ei ole varmaa, onko tyyppi oikeasti vaikuttanut kovinkaan paljoa tässä "Protestoidaan maailmalle ja räjäytetään parlamenttitalo palasiksi!" -suunnitelmassa, b) mitään pahaa ei koskaan tapahtunut, koska jätkät jäivät kiinni, c) tyyppi kuoli siihen että taittoi niskansa portaissa. Doesn't sound like there's much to celebrate. Ehkä oon vaan pessimisti.

Mutta niin tai näin, raketteja lenteli ilmassa - on lennellyt vielä tänäänkin - ja Glasgow Greenissä oli oikein kunnon parinkymmenen minuutin show kera huvipuistotunnelman. Sain tosin nauttia tästä kaikesta henkisesti, koska en ole tehnyt erityisemmin mitään koulun eteen kohta kahteen viikkoon Highlands-reissun ja yllätysvieraani takia (omasta tahdostani huom! HUOM!), joten kaikki kasautui tälle viikonlopulle. Yksi päivä meni piirtäessä kymmentä logokonseptia. Mutta sain ne tehtyä. Unirytmini on nyt lahjakkaasti kiemuralla, kun valvoin puoli viiteen niitä viimeistellessä. Huomisesta koulupäivästä tulee varmasti mielenkiintoinen.

Lisäksi huomaan, että kehoni yrittää taistella flunssaa vastaan. Siinä oli tarpeeksi hyvä syy jättäytyä kotiin ja lipittää kaakaota vilttiin kääriytyneenä. Tänään vaihdoin teehen ja imuroin huoneen. Yleensä ensimmäinen reaktio sairastumiseen on siivoaminen. Haluan kaiken puhtaaksi ja yrittää jumittaa flunssan alkuvaiheeseensa. Sekalainen unirytmi ei varmaan hirveästi auta asiaan.

Nanowrimon linkki tuijottaa minua vihaisesti. Ehkä voisin yrittää aloittaa projektia nimeltä KIRJOITA!.

Ylämaille ja takaisin!

Ja hups - ollaan marraskuussa. Miten aika voi juosta niin nopeasti? Kaksi kuukautta Skotlannissa ja paikalliset ovat jo valmistautumassa jouluun, vaikka luntakaan ei ole vielä maassa (enkä tiedä tuleeko ollenkaan).

Toisaalta, olisin itsekin varmaan jo suunnittelemassa joululahjoja, jos koulu ei puskisi päälle. On tapahtunut aivan hillittömästi kaikkea. Katsotaan, kuinka pitkälle jaksan selittää.

Yllätys

Sain torstaina yllätysvieraan. Tein siitä hienon statuspäivityksen Facebookiin - tosin vasta vähän päälle kolme tuntia itse yllätyksen jälkeen, kun olin toipunut pahimman hysteriakohtaukseni ylitse. Ja toivottanut vieraani tervetulleeksi.

Melkein hävettää myöntää, mutta tämä kyllä löi minut laudalta. Täysin ja kokonaan. Kalle majaili pienessä ja ahtaassa opiskelijan talossani huoneessani seuraavan viikon tiistaihin asti. Ja suuni taisi ratketa, kun venyttelin naamaani oikein urakalla niiden kuuden päivän aikana.

Voi että rakastan sitä jätkää. Sydämeni sulaa.

Tuossa vaiheessa naamani oli niin venynyt, että kun lopetin hymyilemisen, näytin hevoselta.

Iloisen yllätyksen lisäksi sain kivan tuliaisen. Kalle muuttaa marraskuun puolessavälissä kaksioon Riksuun.

Arvaatte varmaan, missä aion majailla joululomani ja tulevan kesän.

the Highlands
Perjantaina lähdettiin kaveriporukalla (+ Kalle) tutustumaan Ylämaihin. Suurin haaste tämän viikonloppureissun kanssa oli se, että minä toimin kuskina. Vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Vuokratulla autolla, jonka kuskin paikka oli oikealla puolella, puhumattakaan siitä että automerkki ja auto itsessään olivat täysin vieraita. Ajettiin ilman valoja varmaan kolme tuntia ennen kuin tajusin, että autossahan ei ole automaattista valokytkintä, vaan se täytyy itse laittaa päälle. Ja ajettiin yksi päivä ennen kuin tajusin, että Kian näytössä vilkkuvat vaihdesuositukset, joita noudattamalla pääsin melkein liiankin helpolla. Mutta rakastuin siihen kaaraan, jonka pienikokoisuus helpotti suuresti Loch Nessin kiemurateitä pitkin puikkelehtimista - ja luultavasti myös pelasti meidät potentiaalisilta kolhu- tai kolaritilanteilta.

Vaikka puhunkin näin pessimistisesti, niin oikeastaan olen todella ylpeä itsestäni. Osasin ajaa, selviydyin hyvin ja käytin maalaisjärkeä, jos neuvot loppuivat. Tai sitten ajoin yksinkertaisesti niin hitaasti, ettei mitään pahaa voinut tapahtua ilman että olisin sen ajoissa huomannut. Heitin myös navigoinnin apukuskille, joten saatoin antaa kaiken huomioni pelkästään liikenteeseen ja leikkiä aivotonta taksikuskia.

Matka alkoi Glasgown lentokentältä, josta haimme auton. Ajoimme Aberdeeniin kaverin luokse, olimme yön siellä ja aamulla matka jatkui kohti Invernessiä. Seuraamme liittyi Lumi, joka oli tullut bussilla Lontoosta. Jumitettiin pari tuntia Invernessissä ja edettiin lopulta ihastelemaan Loch Nessiä. Ei käy kieltäminen, oli hieno järvi. Ei tarvitse ihmetellä, että miksi se on herättänyt taruja -- tai siis Nessiehän on olemassa. Matkamme aikana jokainen meistä bongasi Nessien ainakin kolme kertaa.

Kävimme myös ihastelemassa Loch Nessin lähellä olevaa vesiputousta ja kastuimme läpimäriksi. Illaksi palasimme Invernessiin, etsiydyimme hostelliin ja nukuimme ruhtinaallisen pitkään.

Sunnuntaille jäi siis itärannikon seuraaminen. Ajettiin Cullenin rannikkokylään ja vaikka kyseessä olikin vaan Twilight-vitsi, niin Cullen olikin kaikkien yllätykseksi aivan älyttömän kaunis paikka. Suosittelen! Jatkettiin rannikkoa pitkin aikamme ja käväistiin vielä katsastamassa Kallen mieliksi yksi linna, ennen kuin ajettiin takaisin Aberdeeniin, jätettiin pari ystäväämme sinne ja palattiin Glasgowiin.

Kuulosti mutkattomalta näin sanottuna, mutta uskokaa pois, kyllä meilläkin oli vaikeat hetkemme. Mieluummin muistelen kuitenkin niitä hyviä puolia, koska oli kannattava reissu, auto ei ollut viidelle hengelle niin kallis ja ne maisemat!

Joista (muiden aiheiden ohessa) hehkutankin lisää näyttämällä vähän kuvia (joskaan eivät kaikki ole itse ottamiani).



Tämä on makeaa popcornia, erittäin suosittua Skotlannissa. Hassunnäköistä ja -makuista, kannattaa maistella! Jos ei ole tarpeeksi erikoista, niin sitten täytyy kokeilla toffeepopcornia. Siihen en ole vielä itse uskaltautunut.



Kuski eli minä. Sain paljon kehuja!



Loch Ness.



Tämäkin on Loch Ness.



Minä ja Loch Ness. Tiesin, että halusitte nähdä tämän.



Loch Nessin reunaa pitkin kulkeva, mukava kiemuratie, jossa ihmiset ajavat vähintään satasen nopeudella.



Eeppinen kiviaita ja lampaita matkalla vesiputouksen luokse.



Itse vesiputous. Nimi taisi olla Divach Falls.



Vesiputouksen luota löydettiin rasia, johon ihmiset olivat pistäneet tavaran ja ottaneet toisen tilalle. Kaikki vaihdot oltiin kirjattu pieneen lehtiöön. Jätin sinne pienen ruusukoristeeni ja otin tilalle huovutetun lumihiutaleen.



Pysähdyttiin matkalla Culleniin, kun lehtiruska alkoi käydä sietämättömän kauniiksi. Myös Kia pilkottaa lehtipuiden välistä. Ah, mikä auto.



Lisää ihanaa ruskaa.



Lumi otti meistä taidekuvan.



Ja vielä vähän ruskaa.



NONIIN nyt lopetan ruskakuvat.



Saavuimme Culleniin.



Cullenissa oli meri.



Ihana meri.



Joka kasteli kaikki muut paitsi minut.



Cullenissa paistoi aurinko, joten vampyyrit eivät olleet ulkona. Otimme siis kuvia itsestämme.



Cullenissa oli myös kalliokiviä.



Ja vaahtokarkkikaakaota.



Linna, jonne Kalle halusi sisälle.



Morrissons-nimisen kauppaketjun hyviä, halpoja ja lihottavia suklaamuffinsseja.

Loppuarvio: Inverness oli todella kaunis kaupunki, ehdottomasti käymisen arvoinen. Mutta sitäkin ihanampi on itse East Coast, autolla pääsee ajamaan ihan rantaa myöten ja alueella on myös Castle Trial linnoista kiinnostuneelle. Mukavalla etäisyydellä löytää vaikka ja mitä, maileja reissulta kerääntyi vähän päälle 500 ja luultavasti suurin osa bensasta tuhlaantui siihen, että säädettiin olinpaikkamme kanssa. Inverness on sopivan lähellä, joten siellä voi viettää yön (Youth Hostel maksoi £12/d) ja kerätä ruoka- eli herkkuvarastoja (kuten me teimme). Autonkin sai helposti parkkiin, eikä maksanut kuin pari puntaa.

Näinpä. Highlands - check.