W. Eugene Smith: The world just does not fit conveniently into the format of a 35mm camera.

But still you gotta try!



Tänään menin rohkeana ritarina yliopistolle etsimään opiskelijakorttiani ja todistuspaperia lähetettäväksi Kelalle. Ensin etenin sillä periaatteella, jolla olen tähänkin asti selvinnyt: seurasin massaa. Päädyin älyttömän pitkään jonoon, jonka tuli lopulta katkaisemaan ilmeisesti GCU:n vapaaehtoisena työntekijänä oleva opiskelija, joka otti mukaansa pienen ryhmän (minut mukaanlukien) ja lähti johdattamaan ympäri yliopistoa kertoen sen rakennuksista. Siinä vaiheessa, kun vetäjä kuljetti meidät sisälle Student Associationin ovista ja selitti jättävänsä meidät heidän hoiviinsa, pujahdin takaisin ulos ja lähdin etsimään toista potentiaalista eksymispaikkaa. Mikä tällä kertaa löytyikin heti kun hoksasin katsoa ympärilleni ja huomata ne tuhannet nuolilaput, jotka oli sijoiteltu ympäri ämpäri kampusta. Oh well. Matriculation Card oli yllättävän helppoa saada, todistusta varten sain täytettäväksi lapun. Nyt on sekä tämä, että se GP (General Practice) -lappu. Voitte muuten kuvitella hämmennystäni, kun pohdin että onko kyseessä jonkinlainen lääketieteellinen harjoituslaitos, jonne minulta kysytään lupaa, että onko ok jos otan osaa joihinkin testeihin. Etenkin, kun tiedotteessa kysyttiin, että luovutanko elimeni kuolemantapauksessa heille. HUH. En ole kuolemassa ihan vielä, ette saa minun munuaisiani mur!

Piipahdin vielä kampuksen kirjakaupassa, kun Minna (juurikin se vaihto-opiskelija Lahdesta) mainitsi, että hän oli löytänyt sieltä nastoja. Ja niitä muuten löytyi! Mutta hirveää huijausta tämä, kaikissa ei ole sitä tikkuosaa, jolla nastan saisi kiinni kankaaseen. En enää ala mitään, skotlantilainen nastakulttuuri ei miellytä! Noh, sain ainakin korttini laitettua taululle (joka on muuten ISO, että propsit siitä!).



Tästä asiasta intoutuneena otin myös kuvia huoneestani, mutta koska kronologinen järjestys on kiva, niin when the time comes. Saatuani siis lisää paperitöitä ja nastoja, pyörin kaupungilla ja kyselin Minnalta, että missäs päin hän oikein liikkuu. Oltiin sovittu alustavasti, että tavattaisiin kaupungilla ja ikkunashopattais, mutta aikatauluihin oli tullut muutos, joten päätinkin muuttaa "Mia ikkunashoppaa ja syö nälkäänsä" -aamupäivän "Mia etsii kivoja paikkoja" -aamupäiväksi. Ja yhden muuten löysinkin, kun lähdin seuraamaan vaistoani mukavannäköistä puistotietä yliopiston vierellä.



^ Yup, that's the one. Tai oikeastaan en seurannut tuota, koska se olisi johtanut talon pihaan. Mutta ymmärrätte ajatuksen!



^ Talojen ja pilvenpiirtäjien keskeltä löysin kivan pikkupuiston. Oikein suloinen ilmestys.





Enkä ollut ainoa, joka intoili tästä löydöstä:



Kyseinen karvahäntä ei meinannut malttaa mieltään sekunniksikaan vaan juoksenteli pitkin poikin puistoa ja nyhti ruohoa aivan tohkeissaan. En tiedä, oliko kyseessä katukoira vai oliko taluttajalle käynyt huono säkä (ja koiralle sen sijaan mieletön onnenpotku).

One stairs more before I can feel satisfied with this topic.



Noin. Nyt lopetan. Enough already.

Puistomittari kyllästettynä lähdin takaisin kämpille päin. Matkalla piti naureskella tälle kyltille:



Huvin aihetta toi se, että yliopisto oli tästä suoraan vasemmalla kaikkine "Glasgow Caledonian University" -tauluineen. Mutta, jos kylttiin on uskomista, niin pakko kiertää oikealta.

Asuntoon päästessäni törmäsin uuteen asukkaaseen. Marco Saksasta, vaikutti oikein mukavalta, naurettiin molemmat vaivautuneina toisillemme - tai enemmänkin itsellemme. Oon tänään saanut järkyttävän määrän informaatiota kämppiksistäni. Tutustuin keittiössä tanskalaiseen Jabbeen (emt, miten se nimi taas kirjotettiin - tai lausuttiin for that matter, Jamppa kelpaa!), joka vaikutti hieman ujolta, mutta kuitenkin suorasukaiselta tyypiltä. Totesi vain jotain, että "I haven't seen you around here a lot". You're one to talk! Ja kaiken kukkuraksi tutustuin myös ranskalaiseen - ja kulttuurilleen tyypillisesti älyttömän kauniiseen - Sintaan, joka jännitti vähän puhumista ja vaikuttaa siltä, että haluaa viettää (oletetun) vaihtovuotensa bilettäen ja hengaillen ranskalaisten ystäviensä kanssa. Meitä on tosiaan tässä asunnossa kuusi henkilöä (luulin ensin, että viisi, mutta as it turned out, yksi tyyppi muutti jälkeenpäin).

Eilen tuli tosiaan yksi nuppi lisää ja kukas muukaan kuin suomalainen tyttö Tampereelta! Hoho, arvasinhan minä, että näin käy! Mutta ihan hauska lisä vain, ollaan sitten kaksi juroa suomalaista täällä. Stephanien/Steffanien kanssa olen tässä eniten jutellut, tyttönen on tullut Sveitsistä ja hengailee täällä jouluun asti. Meinattiin syödä tänään yhdessä illallista (she invited me omg) ja päätin levittää sanaa muillekin, mutta kun törmäsin näihin kahteen herrasmieheen, pääni löi totaalisesti tyhjää ja unohdin sanoa asiasta. Kolmannella kerralla, kun Sinta tuli näyttäytymään, olin hakannut päätäni seinään sen verran monta kertaa, että muistin mainita asiasta. En kuitenkaan viitsi lähteä koputtelemaan kaikkia ovia - tai oikeastaan sillä hetkellä olin erittäin viitseliäs tekemään niin, mutta sain idean, jonka halusin ehdottomasti toteuttaa. So here it is:



^ Tajusin vasta myöhemmin, että kielioppi lentelee päin seiniä, mutta ilmeisesti olin niin ekstaasissa tämän asian kanssa, etten ehtinyt edes tarkistaa, mitä olen paperille pistänyt. Juoksin Accommodation Officeen hakemaan teippiä ja laitoin tämän (vinoon) käytävälle, ulko-oven sisäpuolelle kiinni. En oikein keksinyt muutakaan paikkaa, missä se luultavimmin nähtäisiin. Ihmiset kun tulee ja menee täällä, eikä koskaan tiedä, että kuka on huoneessaan ja kuka ei. Plus, etten itse ainakaan koskaan tunnista, että koputtaako joku miun vai naapurini huoneen ovelle. Se kuulostaa niin samanlaiselta, kun kaiku on erittäin onnistunut. Pitäisi kaiketi huutaa nimellä but then again ei ole ihan varmaa, että kuka asuu missäkin huoneessa. Phew.

Anyways, tässä on vielä kuvia huoneestani:







^ Oikealla ovi omaan vessaan ja suihkuun. Me likes ♥





^ Kuten sanoin, näkymät eivät ole mitenkään henkeäsalpaavat. Toisaalta Stephanie (kirjoitan sen nyt näin, kunnes toisin todistetaan) huomautti, että rauhaa tämä huone ainakin suo, ei vilkkuvia valoja ja katu ei ole ihan ikkunan alla. Tietysti yön äänet kantautuvat tänne asti, ei tämä mikään eristysselli ole, mutta olkoon se jonkinlaisena lohdutuksena.



Neljältä alkaa "Early Arrivals Welcome", jossa kerrotaan kaiketi jotain enemmän tai vähemmän tärkeää ja uutta. Se loppuu kuudelta ja sitten puoli kahdeksalta on treffit keittiössä (ainakin) Stephanien kanssa. Tässähän ehtii ihan istahtaa alaskin tämän päivän aikana. Koen itseni jostain syystä erittäin uupuneeksi, varmaankin vielä jälkiflunssaa. Mutta tämäkin tauti on jo voiton puolella!