Olo oli kuin rikollisella. Etenkin, kun passini ei jostain syystä kelvannut, mutta sen sijaan 1. tason väliaikainen ajokorttini oli korvaamaton apu byrokratian rattaissa. Oli vaikeaa pidätellä naurua. Naisvirkailija oli erittäin mukava, kehui englantiani (jee ♥) ja selitti Mia-nimisestä kissastaan.
Pankin jälkeen suunnistin WHSmithiin (aka Suomalaiseen kirjakauppaan) ja ostin itselleni tuubivesivärit, pikaliimaa ja kontaktimuovia. Kaikki tämä kollaasiani varten. Vesivärit ja muovi sen takia, etten löytänyt läpikuultavaa paperia, enkä halunnut ostaa kansioita. Päätin, että rukoilen värin toimivan minun parhaakseni. Kotona muistin, etten ollut ottanut yhtään pensseliä mukaan, koska "en minä kuitenkaan tule maalanneeksi mitään". Joten käytin meikkisutia! En minä kuitenkaan tarvitse sitä mihinkään (katsotaan kuukauden päästä uudelleen). Kerrankin riskipeli toi voittoa! Väri levittäytyi verkkomaisesti muovin päälle - ja suostui jopa kuivumaan siihen. Olin yllättynyt. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kollaasi on täten valmis! Ideani joko toimi tai sitten ei toiminut, mutta tehty mikä tehty, tällä mennään.
Sitten olenkin hölmöttänyt kotona. Söin, datasin (ai että vihaan tuota sanaa, mutta se sattuu sopimaan tähän yhteyteen täydellisesti), katsoin doramaa. Peruspäivä. Mutta voin kertoa teille inspiraatiostani ruoanlaittoa kohtaan! Sintan sanoista ilahtuneena (ja doraman katsomisesta kyllästettynä) päätin, että teen tällä viikolla kiinalaista! Friteerattua kanaa ja katkarapuja, se olisi ihanaa ♥ Tietysti riisin ja kasvisten kera. Joko alkaa himottaa? Onneksi ei tarvitse mennä kauas etsimään sopivia tarvikkeita, vieressä töröttävä - ja ikkunani tarjoamaa näköalaa häiritsevä - Chung Ying luultavasti tarjoaa minulle juuri sen, mitä haluan - ja pahoin pelkään, että enemmänkin. Sieltä saa pakastettuja kevätkääryleitä, thihi. Kiinalaisen lisäksi lupasin itselleni myös tonnikalasalaattia, koska tekee hirveästi mieli tonnikalaa. Tämä kaiketi tarkoittaa sitä, että minun on ostettava pari muovirasiaa, koska olisi toivottavaa, että ruokaa jäisi ylitse. Mielellään paljon.
Ja koska sisäinen Roope Ankkani on palannut toistaiseksi takaisin komeroon, saatan jopa sortua ostamaan Ben & Jerry's -jäätelöä. Kavahtakaa!
Kaikista hauskinta on se, etten ole porvari. Luultavasti jossain vaiheessa tulee raja ja sitten minun on pakko luopua ihanista unelmistani ja palata nuudelien ja porkkanaraasteen ääreen. Nuudeleissa ei tosin ole mitään vikaa, ei sen puoleen. Meiltä kun löytyy vedenkeitinkin. Mutta traumatisoiduin, kun poikaystäväni kertoi, kuinka hänen kaverinsa oli joutunut lääkärin tutkimuksiin sen takia, kun oli syönyt liian kauan pelkkiä nuudeleita. .. Toisaalta, jo järkikin sanoo, että mikä tahansa on epäterveellistä, jos ei lisää mitään muuta ruokavalioonsa.
Kauppakäynti on luultavasti keskiviikkona tai torstaina. Perjantaina menen Wiltsun ja Lauran luokse viettämään Gossip Girl -iltaa, joten kiinalainen ja tonnikalasalaatti saavat odottaa luultavasti sen jälkeen, koska hyvitän sillä "hei olen varakas opiskelijatyttö ja syön hyvää ruokaa" -leikkini.
Aloitin myös uuden kampanjan! Sen nimi on Aktiivinen Mia. Käyn huomenna piipahtamassa Students' Association Buildingissä ja kyselemässä sports membership -korttini perään. Sekä liittymässä kuoroon. Eilen illalla yöllä otin itseäni niskasta kiinni, selailin urheiluklubit lävitse ja poimin mielenkiintoisimmat ylös. Table tennis on jotain, mitä ehdottomasti haluan kokeilla, mutta kuka on se, joka päätti, että harjoitukset ovat tiistaisin? Neljäs lokakuuta alkavat ratsastustunnit - ja nekin ovat tietenkin tiistaisin. Äh. Pitää siis kysyä, että olisiko mahdollista tulla joka toinen viikko pelaamaan pyötätennistä. Haluan jostain syystä kehittyä siinä paremmaksi. En tiedä miksi.
Myös verkko-, sulka- ja koripallo. Ensimmäistä en ole varmaan pelannut koskaan, mutta Wikipedian tarjoama informaatio herätti kiinnostukseni. Lisäksi harjoitukset olisivat maanantai-iltaisin, score! Sulkapallo olisi torstaisin ja koripallon harjoittelupäiviä ei ilmoitettu, eikä se nyt loppujen lopuksi tuntunut tarpeeksi sytyttävältä. Tennistä olisin halunnut kokeilla, mutta se on kaukana, mikä tuo lisäkustannuksia. Samoin uintiklubi kokoontuu uimahallilla, joka on neljän mailin päässä. En suostu maksamaan yhtään ylimääräistä ratsastusklubin lisäksi. So netball or/and badminton it is.
Järjestelmällisyydestäni innostuneena aloin myös suunnitella paluumatkaani Suomeen ja lähetin tänään opettajille kyselyä deadlineista. Halvimmalla pääsee, kun matkustaa keskellä viikkoa, joten jos töitä on mahdollista tarjota ennen varsinaista palautuspäivää, olisin pelastettu. Katsoin jo sopivan yöbussin (väli Glasgow-Lontoo maksoi vain £5 ♥), joka olisi lentoaamuna Lontoossa, Victoria Coach Stationilla. Lento lähtisi alkuiltapäivästä, joten omaisin hyvinkin sen nelisen tuntia aikaa eksyä lentokentälle, ennen kuin alkaisi oikeasti tulla kiire. Siinä ehtii syömään aamupalaakin. Kone laskeutuisi Helsinkiin samana iltana, eli oikeastaan tarvitsisi vain huolehtia siitä, että joku käy nappaamassa miut kotia.
Mutta opiskelijan unelma olisi RyanAir, joka myisi lentolippuja Lontoosta Tampereelle £23 hinnalla. Tässä vain se, että tulisi lisäpäivä matkustukseen, eli pitäisi lähteä yöbussilla päivää aikaisemmin ja olisin Tampereella myöhään illalla, mikä tarkoittaisi sitä, että pitäisi olla yötä jossain. Matkustaminen veisi siis yhteensä kolme päivää. Mutta säästäisin siitäkin huolimatta, että pitäisi kulkea junalla etelämpään.
Kummassakin on vaivansa, toisessa säätöä hieman enemmän. Päätin kuitenkin, että jos deadlineja on mahdollista siirtää, niin lisäpäivä matkustukseen tuo vaan lisää jännitystä - eikö? Pitää vielä katsoa laskelmia ja päättää sitten. Turha ottaa vaikeampaa reittiä, jos kyse on muutamasta hassusta punnasta.
Haluaisin kuitenkin varata lennot ja liput mahdollisimman aikaisin, koska en halua hintojen kallistuvan senttiäkään nykyisestä. Pääsisin tuolloin niin äärettömän halvalla, vaikka kyse onkin joulukuusta.
Näinpä. Näissä tunnelmissa siis! Viikon loma jatkuu vielä huomisen päivän ja sitten täytyy kaiketi palata arkeen. Heh!
Tähän lopuksi näytän teille kuvia tulevaisuuden skottilaisesta lookistani:

^ vaihtoehtoisesti saattaisin harkita myös punaista pohjaväriä.




Voih. Kyllä. Ja etsiessäni skottilaista hametta eksyin Amazonin sivuille. Tämä ei voi olla hyvä enne, eihän?
ps. Ne, jotka luulevat, että miehet, joilla on hameet päällä, eivät voi näyttää maskuliinisilta tai komeilta, tulevat pian myöntämään olleensa väärässä. En edes argumentoi tätä asiaa vastaan, vaan sen sijaan näytän vedenpitävää kuvamateriaalia, joka todistaa väitteen vääräksi:
Tähän lopuksi näytän teille kuvia tulevaisuuden skottilaisesta lookistani:

^ vaihtoehtoisesti saattaisin harkita myös punaista pohjaväriä.



Voih. Kyllä. Ja etsiessäni skottilaista hametta eksyin Amazonin sivuille. Tämä ei voi olla hyvä enne, eihän?
ps. Ne, jotka luulevat, että miehet, joilla on hameet päällä, eivät voi näyttää maskuliinisilta tai komeilta, tulevat pian myöntämään olleensa väärässä. En edes argumentoi tätä asiaa vastaan, vaan sen sijaan näytän vedenpitävää kuvamateriaalia, joka todistaa väitteen vääräksi:

Näin. Uskotteko?
<3 <3 <3 ihanaa, miten ootkaan laittanu sun blogiis näin sattumalta mun työpöydän taustakuvan ! :))
VastaaPoistasiis, mia mä järkytyin (positiivisesti)!! sulta ei yleensä odota kuvia paidattomista miehistä!! lisää tallaista, if you will my dear ;P
VastaaPoistaNoh, joskus on tehtävä uhrauksia Skotlannin nimeen!
VastaaPoista