Never mind me, just keep walking.

Tarkoituksena oli lähteä pyörimään kaupungille moneksi tunniksi nauttimaan Glasgowin idyllisistä rakennuksista ja kauniista nähtävyyksistä, mutta kun avasin verhot, suunnitelmani ropisivat sateen perässä viemäriin. Köyhästi löytyy kuvamateriaalia siis, tuuli oli kova ja sade piiskasi onnettomia - mutta urheita - jalankulkijoita, joten käyttäessäni kaiken rohkeuteni ulos uskaltautumiseen en enää raahtinut testata heppoisen puolijärkkärini vedenkestävyyttä. Pilvet liikkuivat huikeaa vauhtia, vakuuttava tuulennopeus tämän päivän osalta.

Pyörähdin kuitenkin katsastamassa yliopistoalueen ja löysin tieni keskustaan muutaman suuremman mutkan kautta. Käppäilin vaiston varassa muutaman korttelin ja meinasin siinä sivussa jäädä auton alle. Matkani päättyi tien toisella puolella olevaan ruokakauppaan, josta kävin hakemassa sekä aamupalaa että jääkaapin täytettä. Kyseessä oli eräänlainen Co-operative Shop, joka vaikutti positiiviselta sekä lähemmän tarkastelun seurauksena myös hintatasoltaan hyväksyttävältä. Löysin valitettavaa margariinista (koska paketit olivat järkyttävän isoja, tuolla elää varmaan puoli vuotta), sokerista (koska en löytänyt sitä, bohoo) ja roskapusseista, koska ne olivat järkyttävän kalliita - mutta tämän tiedon ymmärsin vasta myöhemmin päivällä. Jälkiviisaus on aina parasta. No, ei se mitään, myyjä (vanhempi mieshenkilö) oli oikein mukava, kun puhui ensin erittäin epäselvästi ja olin seisovana kysymysmerkkinä että mistä on kyse. Tämän jälkeen keskustelun osaavampi osapuoli lausui jokaisen sanan huolitellun selkeästi ja sydämeni suli tälle ystävällisyydelle. Olkoon se erikoiskohtelua kalliimpien roskapussien edestä.

Kävelin raskaiden kassieni kanssa takaisin kampukselle ja nautin pikaisen aamupalan ennen kuin valmistauduin uuteen urheaan matkaani, jonka päämääränä oli löytää adapteri koneen virtajohdolle sekä ruokailuvälineitä. Tällä kertaa päätin kuitenkin piipahtaa Accommodation Officessa kyselemässä vinkkejä - ja sain samalla myös tietää postiosoitteeni sekä postijärjestelmän näin muutenkin. Virkailijamies puhui mukavan pehmeällä aksentilla, joten kommunikoinnissa ei ollut mitään ongelmia ja sain mukaani sekä informaatiota että kartan. Sweet.

Etenin siis yleiselle shoppailukadulle nimeltä Sauchiehall Street ja sieltä todellakin löysin kaiken, kuten kartta ja virkailija olivat luvanneet. Poundland tarjosi perusvälineet ruokailuun ja sen jälkeen menin suurempaan markettiin ja suostuin kuluttamaan muutaman kolikon enemmän saadakseni hyvän kattilan ja pannun. Ei se ole kivaa, jos ruoka palaa joka kerta pohjaan. Adapterikin löytyi yllättävän helposti, olin valmistautunut kaivamaan sitä kaupungin pienimmästä ja kalleimmasta elektroniliikkeestä (joka minun tuurillani olisi kaupungin rajalla). Paluumatkalla random feissari lähti kävelemään vierelläni pidellen sateenvarjoa pääni yläpuolella ja alkoi selittää jotain "don't mind me, just keep walking". Katsoin tyyppiä hyvin hämmästyneenä ja pysähdyin, jolloin se totes "and now you're thinking that who is this crazy person walking beside you and giving you protection from the rain" ja alkoi selittää järjestöstään. Valitettavasti viihdyttävä esitys sai loppunsa nopeasti, kun se kysyi, että paljonkos on neidillä ikää ja totesi, että olen liian nuori. Mutta propsit vakuuttavasta esiintulosta, otan mieluummin vastaan tällaisia lähestymisyrityksiä kiitos.

Kävelin jälleen yliopiston ohitse ja voisin vaikka näyttää pari erittäin sumuista ja epäonnistunutta kuvaa rakennuksesta:







Jos ymmärsin oikein maanantaisen saattajapojan puheista, niin graafisen opinnot pidetään tuolla tornissa. Olisko edes siistiä? Tuon järkäleen takana on sitten kampusalue, josta en tajunnut ottaa kuvia bwhahaha. Well, there's always tomorrow. Luulen myös, että sain sittenkin tartunnan joko yhdeltä tai kahdelta kipeältä lukiokaveriltani läksiäisten aikaan, olo oli jo hieman flunssainen eilisiltana, eikä tämä seikka ole näyttänyt merkkejä parempaan suuntaan.

Sana self-conscious voisi kuvata olotilaani ehkä parhaiten tällä hetkellä. Tutkailen koko ajan fiiliksiäni muuttamisesta ja uusista tilanteista. Eilen olo oli hieman hutera luultavasti sen takia, että päivän saldo syömisen kannalta olivat pari ruisleipää, banaani ja suklaa. Tänään näyttää jo aurinkoisemmalta, kun ympärilläni tuntuu olevan kaikki tarvittava ja ihmisten ystävällisyys pääsee aina yllättämään positiivisesti. Kaikesta tästä alkuetapin turvattomuudesta huolimatta olo on hyvä ja luottavainen. That can't be a bad thing, can it? Olen melkeinpä yllättynyt omasta sisustani. Kai muutos oli niin radikaali, ettei vetistelylle ja pokkuroinnille jäänyt aikaa.