Lovely weather for ducks.

Aamulla paistoi aurinko niin innokkaasti, että ajattelin käväistä kaupungissa iltapäivällä. Huomasin, että on mukavaa heräillä siinä puolikymmenen aikoihin kaikessa rauhassa, nappaista jotain aamupalaa (teetä ja paikallisen ruokakaupan jättimäisiä paahtoleipiä), käynnistää kone ja katsastella kaikkea enemmän tai vähemmän kiinnostavaa aamuvirikettä. Tällä kertaa omistin ihan suunnitelmiakin, joista yksi oli hieman omaperäisemmän ulkoasun laittaminen tälle sivustolle. Sivusin aihetta jo joskus elokuussa, mutta on toden teolla häpeällistä kutsua itseään graafisen suunnittelijan opiskelijaksi ja rilluutella samalla Blogspotin valmisleiskoilla. No! Nyt on tämäkin seikka korjattu ja voin jatkaa nettirälläämistä hyvällä omallatunnolla. Joskin en osaa vielä päättää, näyttääkö lopputulos wnb-ammattimaiselta (joka on ihan ok) vai wnb-amatöörimäiseltä ja siltä että otsikon tekijä on aiemmin keskittynyt vain piirtelemään ympyröitä Paintin avulla. Tarkoitukseni oli hyväksikäyttää piirtopöytää ja yrittää tuoda jotain luovaa aspektia, mutta kaikki tössäsi siihen, kun kynä sanoi että kiitos näkemiin, osta lisää pattereita. Meni sitten hiiritaiteeksi tämäkin. Kannettavahiiren taiteeksi, koska olen rebel enkä mielestäni tarvitse erillistä, langatonta hiirtä.

No, sain kuitenkin yhtä sun toista tehtyä ja lopulta varustin itseni kameralla, kaulaliinalla, kuulokkeilla ja pienelläsuurella vaatevuorella, ennen kuin purkauduin kylmän ja kovan skottiviiman armoille. Olen ainakin yli parikymmentä kuvaa rikkaampi! Pientä kuvakollaasia sitä toivoneille (ja ehkä vähän muillekin), here you go:



^ Tässä siis kampuksen sisäpiha. Jokaisella rakennusyksiköllä on oma nimensä. Ja kun puhun nimestä, tarkoitan oikeasti nimiä. Sama sääntö pätee ilmeisesti yliopistoalueeseen, melkein jokaisen pytingin nimi on joku "George Moe Lee Wood". Eksymisvaara kuhisee korvissa.



^ Kampuksen julkisivu. Kun astuu portista sisään ja kääntyy kulman jälkeen vasemmalle, törmää Security Officeen, josta haetaan ainakin posti. Sain tietää sen eilen, kun kävin jututtamassa Accommodation Officen ystävällistä virkailijamiestä.





Ja mitäs kadun toisella puolella on? No tietenkin:



Koulumatka, johon on varmaan totuttelemista, nimim. lukiomatkani kesti tunti 20 minuuttia yhteen suuntaan. Uskon kylläkin, että on helpompi opetella heräämään myöhemmin ja varaamaan vähemmän aikaa matkustamiselle. Erittäin positiivinen ja tervetullut muutos tämä.



^ Tämä katu on nimeltään North Hanover (onneksi en koskaan lue kylttiä vahingossa "Hangover") Street. Kampukselta on ehkä 100 metriä matkaa tälle kadulle ja tätä katua pitkin päätyy väistämättä ja (kuten itselleni kävi ensimmäisellä kerralla:) usein myös huomaamattaan keskelle ydinkeskustaa. Oikeastaan en tiedä, onko keskuspuisto/-alue - tai millä nimellä haluaa kutsua nelikulmaista tilaa, jossa on vanha kaupungintalon näköinen rakennus, pari patsasta ja puluja - varsinaisesti ydinkeskustaa, koska suurin osa ihmisistä tuntuu viihtyvän kauppakaduilla (mikä yllätys), mutta se on viihtyisä ja talojen vanhanaikainen arkkitehtuuri miellyttää visuaalista silmääni, joten olen päättänyt sen olevan ydinkeskusta minun kartallani. Mutta! Pointtini, joka katosi tämän rönsyävän selityksen seurauksena, oli se, että matkaa keskustaan ei ole nimeksikään. Melkein liian helpoksi tehty tämä kaupassa juokseminen. Olen tottunut siihen, että kun kerran käydään kaupassa, niin sitten ostetaan eväät ainakin viikoksi. Nyt saan purra hammasta, etten nappaa mukaani kymmentä kananlihapakettia, kun kuljen hyllyjen ohitse.



Itse en kuitenkaan kävellyt suoraan kaupungintalolle päin, vaan poikkesin yliopiston pääsisäänkäynnillä puhtaasta uteliaisuudesta. Ilmeisesti tämä päivä oli yleinen Open Day. En ole jaksanut seurailla koulun tapahtumakalenteria (kun se on niin vaikea löytää, for real!) sen tarkemmin. Aloitan aktiivisen kouluelämäni sitten, kun Welcome Week alkaa - eli huomenna. Nappasin kuitenkin teidän iloksenne muutaman huonosti valottuneen kuvan tulevasta yliopistostani:







Täytyy myös myöntää, että reissu ulkomaailmaan oli kannattava monestakin syystä. A) löysin todisteen siitä, että Glasgow on korkean kulttuurin kaupunki:



B) Opin, että skottilaiset (ja luultavasti loputkin isobritannialaiset) käyttävät mielellään sanaa Royal. On Royal Mail, Royal Bank, Royal Shop, kaiken saa kuulostamaan paremmalta, kun siihen liittää sanan "royal".



Mutta ei sillä, ulkomuoto näyttää kyllä vakuuttavalta.

C) Eksyin ostoskeskukseen nimeltä Buschanan Galleries ja en voi ymmärtää miten onnistuin löytämään sen vasta nyt. Pytinki on melkoinen sokkelo, mutta kauppaa on niin vietävästi, että olin pää pyörällä ensimmäiset kymmenen minuuttia. Potentiaalinen tuhlauskeskus kaikkine suloisine pikkuliikkeineen ja houkuttelevine erikoiskauppoineen.







Ehdoton suosikkini oli tämä syötävän (kirjaimellisesti) söpö keksikauppa, jonka vieressä - vielä pahempaa - oli kreppikioski. Vielä joskus menetän rahani noille kahdelle liikkeelle, tunnen sen nahoissani. Tällä kertaa onnistuin pakenemaan - ja katumaan päätöstä sen kymmenen kertaa poispäin kävellessäni. Lohdutin itseäni sillä, että molempiin liikkeisiin oli älyttömän pitkät jonot. En tiedä, miksi se olisi tuntunut lohduttavalta minusta, jolla ei ollut kiire mihinkään, mutta selitys kelpasi paremman puutteessa.

Ulos päästessäni huomasin, että kesä oli päättynyt ja sää pettänyt minut karvaasti.





Joten menin ostamaan itselleni pattereita (piirtopöytää varten), nenäliinoja (flunssaani varten) ja lisää ruokaa! En tiedä, oliko viimeisin tarpeellista, mutta inspiroiduin ja koin etuoikeudekseni kysyä myyjältä tietäisikö hän, mistä löytäisin nastoja - ei tietänyt. Olen yrittänyt löytää niitä nyt parikin päivää ja epäilen vakavasti, että Glasgowssa on joku, jolla on fetissi nastoihin, koska niitä ei kerta kaikkiaan ole missään! Mitä järkeä on myydä nastatauluja, jos ei ole myydä nastoja niiden kanssa? Poundland, seriously! Use your brains!

Tähän väliin täytyy mainita, että täällä liha tuntuu olevan halvempaa. Jos muistelen oikein, niin kana ei ollut Suomessa mitään halvinta mahdollista, en ainakaan muista ostaneeni yhtään pakettia kahdella eurolla. Tietysti parin punnan paketti menee hieman ylitse kahden euron, mutta laskeskelin, että se silti olisi halvempaa suhteessa. Ja skotit tykkäävät pussittaa kaikkea. Valmiita salaatteja, viipaloituja hedelmiä, kaikkea mahdollista myydään pusseissa. Ensimmäisestä ruokakaupasta en löytänyt ollenkaan tuorevihannesosastoa, tässä toisessa oli, joskin hieman puutteellinen. En ole vielä käynyt supermarketissa, mutta paikallisissa marketeissa riittää ihmeteltävää. Tämänkertaisessa kaupassa oli self-service. Oletko koskaan nähnyt kauppaa, jossa voit itse kuitata ja maksaa ostoksesi? En tosin uskaltanut edetä tälle asteelle, vaan käännyin kassamiehen puoleen epätietoisesti (ja -toivoisesti) hymyillen.

Ruokakaupan jälkeen tuntui järkevimmältä edetä takaisin asunnolle. Tässä vielä pari kuvaa ydinkeskustasta(ni):





Täytynee vielä mainita, että glasgowilainen liikennekulttuuri vetää vertoja. Menee vielä totutellessa. Tähän asti olen ymmärtänyt, että yleisen käytännön mukaan jalankulkija saa väistellä kaikkea, jos haluaa säilyttää henkensä. Eilen ylitin suojatietä (jossa ei ollut liikennevaloja) ja poliisiauto kääntyi suuremmalta tieltä melkein päälleni, kun en tajunnut juosta pois alta. Toisaalta jalankulkijat ylittävät katua milloin mistäkin ja liikennevalot ovat tuhottoman pitkät, mikä väistämättä johtaa siihen, että katua ylittää aina joku onnenonkija, joka vilkuilee vauhdikkaasti ympärilleen (tai vielä pahempaa, on vilkuilematta) siinä toivossa, ettei jää jonkun taksin renkaaseen. Olen yrittänyt olla kunniallinen ja olla laskematta minuutteja liikennevaloissa - ja joskus jään suosiolla seisomaan rannalle, kun muut lähtevät suikkelehtimaan autojen välistä. Mutta on se melkoista sokkelointia. Huh, ihan adrenaliini nousee pintaan.