Kuinka niin tarkkaankin hiotut suunnitelmat voivat pettää, vaikka luulin laskeneeni jokaisen mutkan erittäin huolellisesti? Ehkäpä juuri siksi niiden on petettävä. Tällä kertaa löysin itseni ongelmoimasta elektroniikan kanssa (mikä ei ole minulle ollenkaan luonnollista, kun pidän itseäni jonkin sortin tekniikan ihmepentuna). Sain hankittua uuden liittymän Vodafonelta, mutta vanha simpukka ei tykkääkään Saunalahden SIM-kortista ja vaatii rajoituskoodin poistoa.
Siis hetkinen. Mikä on rajoituskoodi?
Armas Google kertoi vastauksen: puhelimen operaattori (eli tässä tapauksessa DNA) on pistänyt kivikautiseen palikkaani lukituksen, ettei siihen voisi pistää muiden yhtiöiden kortteja. Foorumeilla ehdotettiin monia vaihtoehtoja (simppelein oli akun ja SIM-kortin poisto sekä uudelleen takaisin laittaminen - ei toiminut), joista lopulta päädyin kahteen: joko minun on kiikutettava puhelin huoltoon (mihin huoltoon? Minne huoltoon? Takuu meni vanhaksi varmaan kymmenen vuotta sitten) tai otettava yhteyttä DNA:han ja kysyttävä rajoituskoodin perään. Ja toivottava, että kyseessä on jonkinlainen yleinen koodi, jonka antamisessa ei ole mitään ongelmaa.
Yllättäen tunnen itseni turvattomaksi, kun puhelin ei olekaan päällä. Kun en voikaan tarkastaa illalla, että onko joku Suomesta/suomalainen kaivannut minua, kun en voikaan huokailla äidin huolestuneelle sävylle tekstiviestissä, kun en voikaan lukea poikaystäväni näkemistä painajaisista, kun en voikaan lähettää jotain hauskaa ja spontaania viestiä jollekulle, jonka olemassaolon tulen yhtäkkiä tiedostaneeksi. Eniten pelkään, että juuri tällä hetkellä, kun en ole tavoitettavissa, joku henkilö joka ei normaalisti pidä yhteyttä sen suuremmin, kyselee kuulumisiani tai haluaa pikaisesti tietää jotain. Tai joku minulle tärkeä henkilö lähettää minulle kysymyksen ja loukkaantuu, kun en vastaa hänelle viikon tai kahdenkaan jälkeen.
Mutta toisaalta. Onko puhelin kaikki kaikessa? Jos joku haluaa kiihkeästi saada minut kiinni, hän luultavasti tietää, miten se tapahtuu. Hän luultavasti myös on valmis näkemään sen vaivan, että kirjoittaa viestin esimerkiksi massamedian esimerkkisivustolle Facebookiin tai kiikuttaa yhteydenoton sähköpostiin (niitä on minulla nykyään kolme), meseen, Skypeen, blogiin, en minä tiedä. Purkaa asiansa etanapostiin tai lähettää savumerkkejä.
Olenko tehnyt jotain anteeksiantamatonta sillä, kun en ole puhelimen päässä? Enpä kaiketi. En ole kadonnut maan päältä ilmoittamatta, se aiheuttaisi varmaan katkeruutta. Tai ehkä toiveajattelen.
Toiveajattelusta pääsenkin loistavalla aasinsillalla siihen, että positiivinen palaute on hemmetin hieno asia. Kyllä. Pohdin pitkään, että kuinka privaattina tai kuinka julkisena haluan Skotlanti-blogini pitää. Olenko valmis pysymään selkä suorana, kun joku lähipiiristäni haukkuu lyttyyn niin ulkoasun, puheenaiheet kuin kirjoitustyylinikin? Ja päätin että olen. Seisoin selkä suorana, kun ystäväni huomautti, että kirjoitan liian pitkiä merkintöjä. Seisoin selkä suorana, kun toinen valitti, että tyylini on pitkäveteinen. Seisoin selkä suorana, kun kolmas sanoi, ettei jaksa lukea tätä blogia ollenkaan, vaan haluaa, että kerron kaiken olennaisen suoraan hänelle. Mutta yhtä asiaa en tullut ottaneeksi huomioon. I didn't think, that someone would actually like to read my blabbering.
Tietenkin teen tätä eniten itselleni. Sillä ajatuksella lohduttaudun silloin, kun joku astelee päälleni ja toteaa, ettei tästä jää jäljelle mitään merkittävää. Mutta jos tekisin tätä vain itselleni, en luultavasti kirjoittaisi tänne, vaan kuluttaisin Wordin (tai oikeastaan Wordpadin, koska en ole jaksanut vielä hankkia Office-pakettia) yksitoikkoista bittipaperia. Se minun täytyy myöntää.
Siispä kiitän sinua, hyvä lukija, siitä että luit tämän merkinnän. Olisit voinut luultavasti tehdä kaikkea muuta tähdellisempää (ja ehdottomasti mielenkiintoisempaa) tällä ajalla, joten arvostan syvästi näkemääsi uhrausta pienen ja hääppöisen blogini hyväksi. Kiitos.
Mun mielestä LibreOffice (ent. OpenOffice) on ihan hyvä vastine kaupallisille Office-ohjelmistoille. Mut Blogger on selvästi .doc-/.odt-tiedostoja parempi paikka blogikirjoituksille 8)
VastaaPoistaMä luen mielelläni tätä blogia, kiitos että kirjoitat <3 Äläkä lopeta, tää auttaa mua haaveilemaan että ehkä oon itse vuoden kuluttua samassa pisteessä!
VastaaPoistaKeep it going, girl !! Mä TYKKÄÄN sun blogista - siitä että kiertelet, kaartelet ja jaarittelet, että säädät ja sitten naurat sun säädöille - se on sun oloista ! Koska just se Mia jonka mä tiiän ni tekee niin. Jos joku nimeltä mainitsematon nöpsykkä ei jaksa lukea, se kilauttaa mulle ja mä ehkä ystävällisesti lyhyesti kerron sille. Tai sit se saa ite lähteä paikan päälle selvittämään mitä sulle kuuluu ;))
VastaaPoistaAI NIIN, unohdin vallan että olen kohta osa sun suurta seikkailua, uutta maailmaa ja ehkä jopa blogia !! Oh dear, pelkään et me tullaan ja tuhotaan kaikki ja häpäistään sut possumaisilla jutuilla uusien ystäviesi edessä. Mut ehkä ollaan ihan kiltisti.
Ihana oot, bisous <3
Suuret kiitokset Valtsu, nappasin kyseisen paketin koneelleni ja kivasti näyttää hyrräävän. 8> Nyt ei tarvitse odottaa vuotta, että ilmaisversio-Word viitsii avata sisäiset salaisuutensa.
VastaaPoistaJa kiitokset kaikille siitä, että koette kirjoitukset lukukelpoisina <3 That means a lot to me, guys, really.
x> Hehe. Ette tuhoa mitään, kun olen jo häpäissyt itseni perinpohjaisesti. Tai jos en, niin onhan tässä vielä muutama viikko aikaa, että voitte sitten yrittää korjailla pellen mainettani.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhan hyvänmittasta Minstekstii täältä löytyy, hablahablaa vaan niin paljon kuin huvittaa ja sehän vaan sitten karsii ne jotka jaksaa olla kiinnostuneita niistä jotka eivät niinkään ole.
VastaaPoistaIhanaa näit on lukee, ja kuvat&videot tuovat ihanaa piristystä tekstiin ♥
*