Informatiivinen panikointi.

Hohoo! Glasgow pähkinänkuoressa à la Wikipedia:

• Skotlannin suurin kaupunki, jonka kaduilla seilaa ihmismassaa 610 268 yksilön edestä.
•  tunnettu murteesta, jota kukaan ulkomaailmasta tuleva ei voi ymmärtää
• historiasta ei tiedetä mitään, mutta halutaan uskoa, että kaikki lähti munkista. Keep on wishing.
• opiskelijoiden unelmakaupunki - ja melkoisesti niitä on paikkakunnalle kerääntynytkin (yli 168 000!)
• valittiin kulttuuripääkaupungiksi 1990. Toivottavasti kulttuuria löytyy muiltakin aikakausilta!
• joka paikkaan pääsee. Lentokenttä (pitkän) kivenheiton päässä, joka suuntaan kulkee metroa, junaa ja bussia.
  

Sainpas vihdoinkin itseni rekattua GCU:hun. Nyt ei tarvinnut muuta kuin tajuta mahdoton. Olipas taas mielenkiintoista ihmettelyä over completely nothing. Phew. Kävin tässä tänään lävitse, että mitä kaikkea pitää vielä keretä puuhastelemaan ennen maanantaita. Aiheeseen liittymättömiä asioita, kuten Facebookin kaverilistan kriittistä tarkastelua ja iTunesin siivoamista tyhmistä biiseistä (en varmaan kuuntele enää Britney Spearsia, vaikka se olikin kova juttu kuudennella luokalla). Pitää myös näpsätä värillinen naamakuva ja lähettää se GCU:lle naurettavaksi. Ehkä ne siinä sivussa liittäisivät sen opiskelijakorttiin tai tikkatauluun tai mihin sitä kuvaa tarvitsevatkaan.

Niin ja. Pohdiskelin tässä, että kun ottaa vielä lukuun kaikki lakana- ja ruokailutsydeemit, niin ajatus rahtina tulevasta laukusta houkuttelee hetki hetkeltä enemmän. Voisin pakata yhden laukun täyteen sellaista must-have-right-now -tavaraa ja sitten toiseen, rahtina tulevaan laukkuun tunkisin kaiken muun, kuten talvikengät/-vaatteet ja ylimääräiset vaatekappaleet. Tietysti yksi vaihtoehto olisi kanssa ostaa kaikki tarpeellinen (aka kahvelit ja tilpehööri) paikan päältä, kun kauppareissuksi menee kuitenkin, mutta se tietää rahan palamista ja yhyy, olen köyhä opiskelija. Rahdin kanssa on myös se ongelma, että kun kesällä kampus potkaisee minut ulos, on kädessäni kaksi matkalaukkua ja sitten on taas ihmesäätämistä. Etenkin, kun Helsinki-Vantaan lentokenttä on niin lähellä mahdollisia kesäasuinpaikkojani - not.

Lizzy laitteli Facebookissa tietoja tulevista kursseista, kun niistä ei olekaan tullut vielä mitään infoa. Ystävällinen leaderimme on tiedustellut jo valmiiksi, että mitä tarvitaan tunneille mukaan ja aww how cute is that. Opiskelut lähtevät ilmeisesti käyntiin aiheilla nimeltä Visual Communication, Design Process ja Digital Photography. En osaa edes kuvailla, kuinka innoissani olen. Kaikki aiheet kuulostavat äärettömän mielenkiintoisilta ja lisäksi miulla on paljon opittavaa näistä, joten yhtälöhän toimii täydellisesti. Ainakaan ei ole puutetta motivaatiosta. Käytännön tekniikka ja taito tullaankin näkemään sitten, kun kurssit todellakin alkavat.

Finanssipolitiikkaa ystävyyden merkeissä.

Kaksin aina kaunihimpi. Sovittiin Lontooseen menevän ystäväni Niviksen kanssa, että vaihdamme kuulumisia ja vaihdamme ajatuksia britannialaisesta opiskelusta blogien välityksellä. Tukipiiri netissä, kelpaa kyllä. Niviksen matkantekoa pääsette ihmettelemään blogissa nimeltä Kartalla.

Viikon päästä. Nyt olen reissannut sukulaisten luona tervehtimässä tätejä ja setiä ja isovanhempia ja serkkuja ja kaiman koiranulkoiluttajia. Huh, hirveä hulina oli päällä ja kun lisätään yhtälöön vielä se, että esittelin poikaystäväni monelle ensimmäistä kertaa, voitte kuvitella että vilinää ja vilskettä oli riittämiin. Viime viikonloppuna kävin Jyväskylässä näkemässä paria ystävää (joista toinen muutti juuri paikkakunnalle opiskelun merkeissä ja toinen on asunut pidempään - häntä tulee nähtyä sen verran harvoin, että reissun tekeminen tuntui varsin hyvältä ajatukselta).

Pidin elokuun alussa yhdistetyt syntymäpäivät ja läksiäiset, mutta pidetään vielä lukioporukan kanssa toiset tässä perjantaina, kun meitä kuitenkin lähtee kolme tyyppiä Britteihin seikkailemaan. Kuulin myös, että eräs toinenkin lukiokaveri saattaa tulla Glasgowiin opiskelemaan. Just for the lolz. Wtf oikeasti, tää on ihan mahdotonta.

Olen tutustunut unkarilaiseen tyttöön, joka tulee myös opiskelemaan graafista. Vaikuttaa oikein mukavalta, mitä nyt tässä ollaan juteltu niitä näitä ja panikoitu, että miten saadaan koko meidän elämä mahtumaan 25 kiloon. Olen jo henkisesti valmistautunut maksamaan ekstraa siitä ilosta, että saan ottaa mukaan muutaman ylimääräisen vaatekappaleen ja kenkäparin. Pakkaamista ajattelin aloitella viikonloppuna, en halua stressata asiasta enempää. En tykkää siitä ideasta, että pakkaan liian aikaisin ja sitten saan kaivella tavaroitani laukun syövereistä. Viikonloppuna ehtii kyllä, aikaa on.

Täytyy myöntää, että ajatus pois perheen luota muuttamisesta miellyttää tällä hetkellä hyvin paljon. Siskoni ovat varsinaisia kleptomaaneja (lienekö perineet sen taidon minulta) ja kun kaiken juoksemisen ohella käväisen kotona, niin voin ilahtuneesti todeta, että tavara on vaihtanut omistajaa. Tätä piirrettä kotielämässä minulla ei tule ikävä. Ei todellakaan.

Kelalta tuli viestiä. Saan ainakin vuokrani maksettua, mutta elättäväksi rahaa ei jää juuri nimeksikään. Ja sain kuulla, että jos haen töitä, siirryn automaattisesti Skotlannin sosiaaliturvapiiriin. Äh. Didn't see that one coming and now I'm pretty fucked up. Lainantakaus kuitenkin onnistui, joten ajattelin, että rilluuttelen säästeliäästi ensimmäisen puolivuotta kesätyön säästöilläni ja sitten joulukuussa voisi vähän katsastella, että miten paljon sitä rahaa on kulunut ja selviänkö sillä vielä loppuvuodenkin. Jos en, niin sitten pitää käydä joululoman aikana pankissa. Opiskelijan finanssipolitiikka on kyllä mielenkiintoista.

Ei mutta. Luottavaisin mielin olen vielä. Eniten jännitän varmaankin itse englantia, koska en luota englannin kielen taitoihini läheskään niin paljon kuin pitäisi, jotta pystyisin kommunikoimaan ihmisten kanssa ilman sen suurempia komplekseja. Ehkä juuri siksi parasta miulle on se, että menen sinne, missä ne osaavat ihmiset ovat ja opettelen sen kielen vaikka rautakangella vääntäen. Kulttuurishokki tulee toivottavasti olemaan niin suuri, etten edes ehdi pelästyä verbaalisen ilmaisukykyni kangistumista. Sounds like a plan!

Sumuisesta selkeämpää.

That's what I thought when I opened Facebook.

GCU on tehnyt joukkovalloituksen Facebookiini, mayday! Kyselin eräältä suomalaiselta opiskelijalta linjasta tässä alkukesällä - jos ymmärsin oikein, hän on nyt 2. tai 3. vuoden opiskelija Graphic Designissa - ja sain selville, että linjan ohjaaja (THE leader) on erittäin aktiivinen ja mukava nainen. Ja tänään tulin huomanneeksi sen, kun avasin tuon sosiaalisen verkkovirran massasivuston ja huomasin, että Elizabeth on ryhtynyt toimeen. Minut on liitetty kahteen ryhmään ja lisäksi Lizzy ilmoitti, että myös Unkarista on tulossa opiskelija, voisimme vaikkapa tutustua toisiimme. Voiko suloisempaa olla?

Olen liikuttunut tästä vieraanvaraisuudesta. Ja tulen luultavasti myös käyttämään sitä häikäilemättä hyväkseni, kun kiertelen yliopiston käytäviä enkä ymmärrä mistään mitään. Oi Lizzy, pelastathan minut jokaiselta vastaantulevalta ongelmalta!

Huh. Sain myös selville, että joululoma on melkein kolmen viikon pituinen. Ja hyvällä tuurilla minun ei tarvitse huolehtia pääsykokeiden ajankohdista, sillä koulu saattaa loppua jo toukokuun alkupuolella. Paljon uusia käsitteitä, Trimester ja lomajärjestelmä ja koulusanasto, huh. Huh. Huh.

Mutta nyt on kieltämättä turvallisempi olo. Ensinnäkin, hyvällä tuurilla saatan jo tuntea muutaman linjalaisen ennen kuin koulu on edes alkanut - ja nyt opiskelujen alkaminen tuntuu paljon konkreettisemmalta. En ole menossa vain jonnekin kauas opiskelemaan, vaan sielläkin on oikeasti ihmisiä ja opettajia ja oma koulumaailmansa. Jännää! Kirjoitan kokeissa esseitä englanniksi ja juttelen opettajien ja opiskelijatovereiden kanssa englanniksi! Ja luultavasti opin lontoota (tai tässä tapauksessa skottia) siinä samalla enemmän kuin koskaan.

Hum. Pitäisi kenties ehkä joskus muuttaa tätä ulkoasuakin tällä sivustolla. Suorastaan törkeää, että väitän itseäni tulevaksi graafisen suunnittelun opiskelijaksi, enkä jaksa edes ulkoasua väkertää. Surkuhupaisaa touhua.

The day will surely come.

Lähtö on 5. syyskuuta, aikaisin aamulla. Kolmen tunnin tauko Lontoossa, jonka jälkeen lennän suoraan Glasgowiin sopivasti iltapäiväteelle. Nyt voin alkaa laskea päiviä. Kävi myös ilmi, että olen itse asiassa lähipiiristäni ensimmäinen, joka lähtee kohti Skotlantia. Kaksi muuta lukiokaveria lähtevät kyseisen viikon loppupuolella. 5.9. sopii minulle oikein hyvin. Saan viikon aikaa tutkiskella kaupunkia ja laittaa asuntoani ja totutella ympäristöön. Sitten kun koulut alkavat, olen niin tylsistynyt, että suhtaudun asiaan innolla ja olen valmis uuteen haasteeseen. Mieluummin näin päin, kuin että kaikkeen pitäisi tottua yhdellä kertaa, lyhyellä varoitusajalla.

Loppukuu tulee menemään siihen, että hoidan kuntoon sen, minkä pystyn, käyn sukuloimassa Itä-Suomessa ja tapaan ystäviäni. Muutamilla on alkanut koulu ja lopuilla alkaa tässä lähiaikoina. Hauskaa ajatella, ettei tarvitse miettiä koulunkäyntiä ennen syyskuuta. Toisaalta tässä on jo tarpeeksi muitakin asioita mietittävänä ennen sitä.

Olisi kiva kuulla Kelalta, että mitä mieltä he ovat minun ulkomaan opinnoistani. Olisi brutaalia saada vasta syyskuun alussa vastaus, jossa kerrotaan, etten kelpaa tukiryhmään. Tai että saan vain parikymppiä kuussa, kun minulla on vanhemmat. Noh, ei saa kiusata. Kela yrittää parhaansa, kiitos siitä.

Intoni piirtämiseen kasvaa koko ajan. Haluaisin kehittää realistisen piirtämisen taitojani. Turhankin usein tulee tehtyä sitä, että pakenen sarjakuvapiirtämisen maailmaan, missä kaikki on niiiin helppoa, niin helppoa. Mutta jos ja kun haluan kehittyä tässä asiassa, pitäisi kenties kohdata omat heikkoutensa ja alkaa vahvistaa niitä. Piirtämään siis piirtämään, juoksujalkaa!

Mutta ensin voisin neuloa pipon. Glasgowssa ei varmasti paista aurinko, kun ei täälläkään saa nauttia helteestä.

Päivämääräpolkkaa ja Fazerin suklaata.

Siinä on Glass-Go, opiskelijoiden tähtikaupunki. Pieni kyläpahanen, yhtä lailla kuin Akakabuto on suloinen sylinalle.

Laskisin päiviä, jos lähtöpäivä olisi lyöty lukkoon. Soitin tänään lukiokaverilleni ja kysyin, että kuinka hän aikoo matkustaa Aberdeeniin - niin että jos luulit, että olen menossa itsenäistymään, kasvamaan ja kokeilemaan omia voimiani täysin yksin, no, olit väärässä. Hyvä ystäväni lähtee Aberdeeniin opiskelemaan psykologiaa ja toinen (vähintäänkin yhtä hyvä!) ystäväni tulee myös psykologian merkeissä kanssani Glasgowiin (sentään eri yliopistoon, että joudun koettelemaan itseäni edes JOSSAIN).

Se siitä itsenäisyydestä! Olen kyllä ihan iloinen siitä, että minulla on valmiina jonkun olkapää, johon voin tarrata, jos ja kun sen aika tulee. Toisaalta hermostuttaa jo senkin puolesta, että mitä jos en tutustukaan skotlantilaisiin, mitä jos päädyn vain pyörimään suomalaisten seurassa ja loppujen lopuksi en opi kieltä läheskään niin hyvin, kuin mitä halusin. Hassua olla hermostunut sellaisesta. Mutta c'mon, lähden valtameren toiselle puolelle oppimaan englantia! Kai saan olla huolissani siitä, että onnistuuko suurensuuri suunnitelmani? Lisäksi olen stressaajatyyppiä, haluan huolehtia kaikesta ja kaikista. Se on ehkä eräänlainen tapa puristaa itsestäni paras tulos irti. .. Joskus. Suurimmaksi osaksi stressaan vain stressaamisen ilosta.

Mutta. Tilanne on tämä: Aberdeeniin matkustava ystäväni lähtee kohti Skotlantia jo 1. syyskuuta, Glasgowiin matkustava sielunsiskoni taas vasta 9. päivä. Pohdimme, että olisimme voineet mennä samaa matkaa Edinburghiin ja siitä sitten jatkoyhteyksillä Aberdeeniin ja Glasgowiin, mutta näillä näkymin näyttää siltä, että aikataulut menevät onnistuneesti ristiin. Phew. En tiedä, riittääkö minussa kanttia kanniskella tuhannen kilon omaisuuttani mukana pitkin Skotlannin pääkaupunkia etsimässä oikeaa bussia tai junaa. Mutta Edinburghin kautta kiertämisellä säästäisi melkein sata euroa, eikä se ole opiskelijan budjetilla mikään pikkuraha.

Kävin tänään pankissa juttelemassa matkavakuutuksista ja pankkikorteista. Olen totaalisesti pihalla kaikesta, enkä tiedä mitä järjestelyjä minun tulee tai kannattaa tehdä ennen lähtöä, joten päätin mennä konttorille kiusaamaan henkilökuntaa. Virkailijoista oli hyötyä ja nyt tiedän, että kuka saa kuolinkorvaukseni jos lentokoneen moottori hajoaa Pohjanmeren yläpuolella. Sieluni voi siis levätä rauhassa.

Huh. Paljon selviteltävää. Oikeastaan kaikki on kiinni päätöksistä. Äh, en tykkää päätöksistä. Hukutan ajatukseni kuumaan teehen ja alan kirjoittaa aiheesta, jota olen tänään pohdiskellut aikani kuluksi.

Nimittäin.

Asioita, joita tulen ikävöimään


1. Ihmiset. Tietenkin, olen (mielestäni) sosiaalinen ja ihmisrakas henkilö, joten tämä kohta pitää sisällään paljon. Kaikki ne ihmiset, joiden kanssa olen nämä 19 vuotta viettänyt (tai sitten osan näistä vuosista, miten vain), jäävät meren toiselle puolelle. Tärkeimmät ystäväni, rakkaat pohjoiskarjalalaiset sukulaiseni, kaikki puolitutut ja kaverit, joihin haluaisin tutustua vielä paremmin ja lähemmin. Eikä unohdeta ihanaaihanaaihanaa poikaystävääni, joka tällä hetkellä asuu lähimpänä minua (30 kilometriä - kyllä, asun keskellä korpea). Uskon, että välimatkan kasvaminen kirpaisee kivuliaasti, vaikka olemme luvanneet pitää yhteyksiä ja pistää kaikkemme peliin, ettei suhde kaatuisi tähän. Olen päättänyt, etten halua sen kaatuvan tähän. Joten tulkaa vain, kohtalon pimeät voimat! Minä taistelen! Ironista kyllä, uskon, että Facebook pelastaa suuren osan ihmissuhteistani, ja mese sekä Skype auttavat pahimpiin puuskiin. Mutta ikävä tulee silti. Kova ikävä.
2. Murrettani. Vääntelen sanoja Pohjois-Karjalan murteella ja lukioaikana Helsingissä tämä aiheutti suurta ihmetystä. Suomalainen aksentti herättää luultavasti jonkinlaista kummastelua, mutta en osaa sanoa, että olisin siitä ylpeä. Murteestani olen äärimmäisen ylpeä ja koen, että se sopii suuhuni. Toivottavasti englannille käy sama ilmiö, että keväällä voin sanoa sen olevan osa minua.
3. Fazerin suklaata. "Ei kai sellasta ongelmaa olekaan, johon ei Fazerin sininen auttais", sanoi psykologian opettajamme lukiossa. Olen perso suklaalle ja perso makealle ja erittäin perso Fazerille. Toisaalta tämä ongelma poistui kovaa vauhtia syntymäpäivänäni, kun sain ystäviltäni yhteensä 15 suklaalevyä. Uskallan epäillä, että jotain osaa tai arpaa oli valituksillani siitä, etten tule selviämään Skotlannissa ilman Fazeria. Huh. Kaikista pahinta on, etten osaa säännöstellä herkkuja yhtään, koska minulla harvoin on niitä näin loppujen lopuksi. Jos jotain on, se syödään pois - tämä on periaatteeni. Pitää alkaa preppaamaan ajatusmallia, tai kuukauden päästä olen vain suuri, lyllertävä ihrakasa - joka kärsii Fazerin vieroitusoireista.

Melankoliasta päivänpaisteeseen, on myös asioita, joita EN tule ikävöimään. Ja niistä tärkein on välimatkat. Olen käynyt kouluni muilla paikkakunnilla. Muutimme tänne lukion aikana ja kävin lukion loppuun siellä, missä aloitinkin. Kosketuspintaa paikallisväestöön ei siis ole oikeastaan lainkaan. Kaikki ystäväni asuvat muualla, suurin osa 60 kilometrin säteellä minusta. Tämän lisäksi asun korvessa (viisi bussia päivässä, juna-asemalle - sentään - vain yli 10 kilometrin matka), joten liikkumiseni on erittäin hankalaa - muttei mahdotonta. Olen aiheuttanut paljon pettymyksiä ja särkyneitä sydämiä (voi sitä draaman määrää!) sillä, etten ole ollut paikalla silloin, kun niin olisi haluttu. Lisäksi välimatkoista aiheutuu stressiä: jos saan spontaanin idean lähteä jonkun luokse, se ei todellakaan ole spontaani idea, vaan vaatii suunnittelua, kyselyä, matkustelua eri kulkuneuvoilla, sopimista että millä kulkuneuvolla on viisainta mennä, onko varaa, onko aikaa - ja kun alan edes miettiä tätä kaikkea, spontaani haluni lähteä painuu pakkasen puolelle. Siksi on tavallaan helpottavaa, että pääsen tästä ongelmasta kokonaan eroon - viemällä sen aivan ääripäähän. Olen niin älyttömän kaukana, että on suorastaan epäloogista pitää minua syypäänä, jos en pääse viikonloppuna baariin. Näin uskon ja toivon ainakin. Tekopyhästi! ♥

Ehkä tässä olisi taas päivän saldo. Lähtö lähestyy ja alkaa jännittää. Alle kuukausi, se nyt ainakin on varmaa! Kuukauden päästä olen Skotlannissa. Pelottavaa. Mahtavaa. Sain eilen pikkusiskolta hänen vanhan kännykkänsä. Otan sen mukaan siltä varalta, että hankin Glasgowsta itselleni uuden liittymän. Pankkikorttia en ala vielä edes miettiä. Tai niitä osa-aikatöitä. Kaikki aikanaan. Kunhan nyt saisin ensin itseni paikan päälle.

Ensiaskel.

Huh. Tässä se nyt on: blogi Skotlantia varten.

Opinnot alkavat 12. syyskuuta, mutta näillä näkymin nousen koneeseen viikkoa aikaisemmin (Glasgow Caledonian Universityn pyynnöstä). Linjana on Graphic Design for Digital Media ja opiskelu ilmeisesti leppoisaa puuhaa, kun luentojakin on vain sen muutaman kerran viikossa. Tämä kaiketi tarkoittaa sitä, että ehdin puuhastella kaikkea enemmän tai vähemmän hyödyllistä vapaa-aikanani. Olenkin jo listannut itselleni muutaman tavoitteen:
1. Piirtäminen. Peruskoulussa piirtäminen tuntui olevan jokapäiväinen harrastus. Tuhosin monia arkkeja päivässä kaikenlaisiin suttuihin, luonnoksiin, tussailuihin, väritettyihin kuviin, kaikkeen. Hupiin ja taiteiluun. Nyt, kolmen lukiovuoden jälkeen, kriittinen ajatteluni sekä tapani tarkastella maailmaa ovat kehittyneet - jokainen voi olla omaa mieltä siitä, että onko se hyvä asia - toisin kuin kynän tekniikka. Olen rähmäkäpälä, räpyläsormi, peukalo keskellä kämmentä. Paljon otettavana kiinni tällä saralla siis. En suostu vetämään alemmuuskomplekseja tästä asiasta (vielä, krhm).
2. Kirjoittaminen. Taito, jota en halua menettää. Ainahan kirjoitusta saa pidettyä näin yleisesti yllä, kun vähän keskittyy siihen, mitä oikein kirjoittaa. Mutta se ei riitä. Haluan suunnitella suurempaa kokonaisuutta ja kehittää sitä. En nyt kuitenkaan ala selittää tästä projektista tämän enempää, yritän edes tämän kerran pitäytyä aiheessa. Muilla kerroilla saankin sitten hypellä missä huvittaa. .. Niin! Haluan pitää kirjoittamista yllä ihan senkin takia, etten kadota suomea kaiken englannin ryöpyn alle. En ole mikään kielitaitaja, joten pelkään juurikin niin tapahtuvan. Olen hyvä omaksumaan yhden kielen pääni sisälle - ja sitten kaikki muukin alkaa saada vaikutteita siitä. Tämän huomasin viime syksynä yo-kirjoitusten aikaan, kun englannin isot kokeet lähestyivät ja luovan kirjoittamisen opettaja tuli nykäisemään hihasta ja totesi, että olen sössinyt tekstieni kieliopin ihan totaalisesti. Paniikkia ja häpeää riitti muutamaksi viikoksi. Onneksi en ota asioita raskaasti.
3. (in a case of need) Osa-aikatyö. Koska asuminen Glasgowssa on hemmetin kallista. Kampus pienine huoneineen ja tiloineen maksaa maltaita, syöminen maksaa maltaita, opiskelu maksaISI maltaita, jos ystävällinen SAAS (Student Awards Agency for Scotland) ei avustaisi lukukausimaksuissa. Sydän heille: ♥ Skotlannin Laupias Samarialainen avustaa siis EU:sta tulevia opiskelijoita, joten jos Skotlanti kiinnostaa, go for it! Mitään et saa, jos et pyydä, hakemuksella pääset pitkälle.
4. Pääsykokeet. Olen saanut käsityksen, ettei opintopaikkani ole mikään Oxford, vaan tutkintoa (Bachelor's Degree) voisi hyvin verrata AMK-tasoon täällä Suomessa. Siksipä oikeastaan suhtaudun koko touhuun kuin vaihtovuoteen ja ajattelin, että voisin ensi keväänä kokeilla hakemista Helsingin yliopistoon ja Taideteolliseen Korkeakouluun. Ensimmäiseen kenties psykologiaa ja viestintää, toiseen graafista suunnittelua. Jos aloitan valmistautumisen aikaisin, luulen, että menestyksenikin olisi parempi tällä kertaa. Tänä keväänä en ehtinyt valmistautua kunnolla yo-kirjoitusten takia. Toisaalta en huolehtinut asiasta sen suurempia, kun olin jo saanut opiskelupaikan Glasgowssa.

Itse päädyin hakemaan Skotlantiin Kallion lukion opon kautta. Muutama Helsingin lukio järjesti yhteiskursseja, jotka pureutuivat oppiaineissa vielä "korkeammalle ja syvemmälle": KOSY. Suurin osa aiheista ei kiinnostanut, mutta joukosta ponnahti esiin kurssi nimeltä "Go west, get smart!". Lukiomme opo, Riku, kertoi yhteistyössä toisen lukion opon kanssa ulkomailla opiskelusta ja tutustuimme UCAS-ohjelmaan, jolla haetaan Britteihin. Päätinpä sitten, että voisin kokeilla. Käytiin opon kanssa vaihtoehtoja ja tasapainoilin kohtuullisen pitkään psykologian ja graafisen suunnittelun välillä. Kun hakee ucas-ohjelmalla, opintotietojen yms. lisäksi täytyy kirjoittaa "Personal statement". Netistä löytyy paljon apua sen kirjoittamiseen, mutta lyhyesti sanottuna se on eräänlainen CV potenssiin kymmenen. Se on lähes ainoa vakuus tiedoistasi, taidoistasi ja ehdottoman säkenöivästä persoonallisuudestasi. Hyvä PS on arvoltaan kultaa, etenkin jos arvosanat eivät vastaa yliopiston vaatimuksia. Taidokkaasti kirjoitetulla statementillä voi päästä vaikka kuinka pitkälle.

No, käytin kirjoittamiseen sen pari viikkoa, joten en taida olla mikään esimerkkihenkilö paasaamaan statementin tärkeydestä. Jotkut käyttävät siihen hommaan kuukausia. Itse keräsin tärkeimmät ajatukset ylös ja pistin listaa asioista, joita haluan itsestäni sanoa. Sitten vain kokoamaan.

Ja niin kokoutui myös hakemukseni, pala palalta. Hyvinkin pian tuli viestiä vaatimuksista. Iso-Britanniaan hakiessa yliopisto siis lähettää sinulle tasovaatimuksensa eli mitkä arvosanat sinun täytyy kirjoittaa, jotta pääset sisään. Minun tapauksessani pyydettiin myös keskiarvoista tasoa. GCU (Glasgow Caledonian University) ei vaatinut mahdottomia, vähintään C:n papereita ja englannista vähintään M:ää. Englannista tuli juurikin se, mitä pyydettiin ja kirjoituksissa M jäi pienimmäksi arvosanaksi, joten pääsy ei ollut vaikeaa tämän osalta. Jotain IELTS-testiä minulta myös pyydettiin vakuudeksi kielitaidoistani (heh), mutta lähetin pitkän viestin selittäen, että IELTS ja englannin yo-kirjoitukset ovat hyvinkin samantyyppiset, joten josko yo-kirjoitukset voisivat toimia kielitaitoni vakuutena. Sehän passasi, niin minulle kuin heillekin. Niin, lähetin kyllä portfolionkin, mutta sen kokoaminen oli oikeastaan vain hauskaa.

Eihän GCU tietenkään ollut ainoa paikka, jonne hain. Yhden paikan sössin, kun sain viestiä, ettei linjaa aiota järjestää, joten täytyisi valita uusi. Sain postitse lomakkeen, joka tuli täyttää ja lähettää. No, enpä ajatellut asiaa ennen deadlinea, joten en koskaan valinnut uutta opintopaikkaa. Yksi yliopisto sanoi suoraan, ettei minulla ole mahdollisuuksia. Tosin vasta jälkeenpäin huomasin, että he olisivat halunneet jotain miniportfoliota, josta en koskaan kuullut mitään. Yksi yliopisto vaati minulta E:tä englannista ja kun tulokset tulivat, ajattelin, että peli oli pelattu tämänkin paikan osalta. Tietysti olisin voinut lähettää jotain vinkuviestiä, mutta laiskuus iski. Glasgow kelpasi oikein hyvin. Niin, vielä yksi jäljellä. Neljäs yliopisto ei ollut myöskään lähettänyt minulle portfolion infopakettia - lähettivät kylläkin muistutuksen sen palautuksesta. Valitin asiasta, joten sain lisäaikaa ja kokosin hätäisen portfolion, jonka sitten lähetin heille. Ei kelvannut. Suhtaudun kyllä asiaan ihan positiivisesti, sillä tiedoissa uhkailtiin videohaastattelulla. Hyrr.

Joten. Lähtöni Glasgowhun tuntuu oikeastaan pitkään harkitulta, spontaanilta teolta, tavallaan välivuodelta. Olen huojentunut siinä mielessä, että vaikka aionkin hakea Suomeen opiskelemaan ensi keväänä, minulla on GCU:ssä paikka neljäksi vuodeksi. Neljä vuotta aikaa, joten jos en pääsekään ensi vuonna opiskelemaan minnekään, ei ole syytä paniikkiin. Ja kielitaito on se, mitä haluan oppia. Siitä on varmasti hyötyä graafisella alalla - ja varmasti muutenkin. Skottiaksentilla pääsee pitkälle, hurray!

Tällä viikolla olen pakannut tavaroitani. Vaihdoin unelmieni valtakuntani epäkäytännölliseen pikkukoppiin. Keskimmäinen sisko sai yläkerran huoneeni ja pienin sisko taas hänen vanhan huoneensa. Tämä oli tosin oma ideani, joten en valita asiasta enempää. Mielestäni ei ole mitään järkeä jättää talon suurinta huonetta tyhjilleen vuodeksi. Otan kuitenkin osan tavaroistani mukaan, joten en tarvitse paljoa tilaa. Vain sen verran, että saan lukkokaappini johonkin ja tungettua kaiken sinne: siskoni ovat todellisia kleptomaaneja. Sekin yksi syy, miksi halusin vaihtaa huonetta, vaikka äiti ehdotti, että jättäisimme sen vain sellaisenaan. Huh, en materialistina suostu tekemään sitä rakkaille tavaroilleni.

Tekstiä alkaa pursuta sen verran, että voisin vaikka lopettaa tähän. Tietenkin aiheesta on paljon puhuttavaa, because all my life is about to change di dii. Di di diii. Se oli dramaattista musiikkia. Niin. Tulen varmaan tulevaisuudessa kirjoittamaan niin suomeksi kuin englanniksikin ja työntämään finglishiä joka paikkaan ja heittelemään lauseita suuntaan jos toiseen. Älkää antako sen häiritä. Tai jos se häiritsee, don't bother. Ja tulen luultavasti iskemään teitä lukuisilla kielioppivirheilläni. Toivottavasti englannin kielioppivirheet vähenevät ajan kanssa. Se olisi hauska huomata jälkeenpäin.